En ole vahvasti määritellyt sitä, että haluan kieliin liittyvän ammatin. Mikään perinteisistä kieliammateista ei kiehdo. Toisaalta jotain on opiskelujen loputtua tehtävä saavutetun kielitaidon ylläpitämiseksi. En halua opiskella unohtaakseni.

Olen suorittanut opettajan pedagogiset opinnot lähes kokonaan. Opettaminen kiehtoo, koska opettamalla asioita muille, ne sisäistää paremmin ja samalla oppii itsekin.

Olin jo hahmotellut gradunaihettani germaanisessa filologiassa, kun sain ranskalaisen filologian opiskeluoikeuden. Siitä minulla on nyt aineopinnot. Italialaiseen filologaan keskityn juuri nyt, tavoitteena on ainakin aineopinnot siitä. Sitten pitää ruveta etsimään sitä lopullista gradunaihetta.

Haluan, että pro gradu tuottaa myös uutta tietoa, vaikka vain vähän. En näe mielekkäänä tutkinto tutkinnon vuoksi -tyyppistä nykyään suosittavaa opiskelua. Olen pyöritellyt ajatusta, että tekisin pro gradu -tutkielmani äärioikeiston retoriikasta eri maissa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Suomessa. Haluan, että työstä tulee oikeita tuloksia.

Opiskelussa kilpailen vain itseni kanssa ja viis veisaan, miten hyvin tai huonosti joku muu jotain kieltä osaa. Ihmiset antavat usein asioiden lannistaa liikaa. Muiden kanssa on turha kilpailla, sillä aina on joku, joka osaa jotain vielä paremmin. On ylipäätään mahdotonta verrata lapsuudesta tai nuoruudesta asti kaksikielistä sellaiseen, joka on aloittanut yksikielisenä kieliopinnot aikuisiällä.