Jari Tervo
Päivän humanisti

Jari Tervo

Jari Tervo kirjoittaa lehtiin, verkkoon ja kansien väliin. Julkinen kirjoittaminen alkoi boheemisti runoilla. Toimittajan työvuosikymmenen jälkeen se muuttui faktan ja fiktion välillä sukelteluun proosan ja kolumnien muodossa. Satunnaisesti työkavereita kaipaava Tervo suostui vuonna 1998 sanailemaan ajankohtaisuuksista Ylen Uutisvuoto-ohjelmaan – pesti jatkuu edelleen.

Jari Tervo

Jari Kalevi Tervo
2.2.1959, Rovaniemi

Humanististen tieteiden kandidaatti 1983 (kotimainen kirjallisuus), Helsingin yliopisto
Sanoma Osakeyhtiön Toimittajakoulu 1982–1983

Vapaa kirjailija 1995–
Kaunokirjallisuuden lisäksi kirjoittanut kolumneja ja blogeja Kodin Kuvalehteen, Ilta-Sanomiin, Uuteen Suomeen, Seuraan, Yleisradioon
Ylen Uutisvuoto-ohjelman vakiojäsen 1998–
Toimittaja 1984–1995, Ilta-Sanomat

Julkaisut: Kaksikymmentäneljä kirjaa

Kuva: Veikko Somerpuro, WSOY
Tekstit: Jari Tervo (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Minusta piti tulla maailman paras jalkapalloilija. Polvi rustottui. Minusta piti tulla maailman paras kitaristi. En saanut kitaraa vireeseen. Tältä pohjalta lähdin opiskelemaan kirjallisuutta ja filosofiaa Helsinkiin. Pian huomasin, että aineyhdistelmälläni pätevöityy tutkijaksi tai kotirouvaksi. Menin Sanoma Osakeyhtiön Toimittajakouluun.

Lue lisää

Minulla ei ole haaveita. Minulla on suunnitelmia. Haaveileminen on varma tapa jättää suunnitelmat toteuttamatta. Kuulostaisi mielettömältä, jos kirjailija ilmoittaisi haaveilevansa hyvän kirjan kirjoittamisesta. Miksi se haaveilee? Miksei se kirjoita? Tee töitä?

Lue lisää