Tunsin itseni usein idiootiksi Helsingin yliopistossa. Valmistelin esikoisrunokokoelmaani talvella 1980. Runoilijan kuuluu olla boheemi. En tarvinnut lompakkoa. Se oli keskiluokkaista.

Tentin luentosarjan professori Maija Lehtoselle ja lähdin hakemaan merkintää opintokirjaani. Olin huolestunut. Olin hukannut vasta saadusta opintolainan erästä sata markkaa. Lompakkoa en silti halunnut hankkia. Runoilijan kuuluu kärsiä. Professori Lehtonen pyysi istumaan ja ojensi kätensä. Kaivoin taskustani opintokirjan. Hän aukaisi kirjan merkitäkseen siihen tentin alueen ja arvosanan. Hänen kynänsä pysähtyi ilmaan. Professori ojensi minulle sadan markan setelin ja sanoi: ”Tämä ei varmaan kuulu minulle.” Professori oli liian sivistynyt epäilläkseen minua lahjonnasta. Hommasin lompakon.

Tentin myös professori Annamari Sarajakselle. Hän palautti tenttipaperin ja kiitteli erinomaisista tiedoista. Pienestä yksityiskohdasta hän huomautti: Fjodor Dostojevskin isännimi oli Mihailovitš. Ei Majorovitš, kuten ylioppilas oli kirjoittanut. Kyllä se on Majorovitš, sanoin. Ei ole, professori sanoi, se on Mihailovitš. Kyllä se on Majorovitš, sanoin. Sarajas tuijotti minua ja sanoi hitaasti: ”Sitten teoksissani on varmasti virheitä.” Professorin huoneesta marssin kirjastoon tarkistamaan asian: Fjodor Mihailovitš Dostojevski. Kirjoitti muun muassa Idiootin.