Antti Nylén
Päivän humanisti

Antti Nylén

Antti Nylén on suomentaja ja esseisti. Parhaiten hänet tunnetaan vuonna 2007 ilmestyneestä esseekokoelmastaan Vihan ja katkeruuden esseet, jossa vallitsee aiheiden, ideoiden ja mielipiteiden sekasorto mutta tyylin ykseys, ja Charles Baudelairen Pahan kukkien suomentajana (2011). Jo vuosien ajan hän on laajentanut luovaa toimintaansa valokuvauksen alueelle, ja hänen uusin teoksensa onkin valokuvakirja.

Antti Nylén

Antti Mikael Nylén
2.7.1973, Helsinki

Filosofian maisteri 2002 (yleinen kirjallisuustiede), Helsingin yliopisto

Esseisti, suomentaja ja harrastajavalokuvaaja
Antti Nylénin kuvablogi

Palkintoja:
Kalevi Jäntin palkinto, 2007
WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto, 2012
Maurice de Coppet -palkinto, 2013

Teksti: Antti Nylén (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

2000-luvun ensimmäiset vuodet olivat kirjoittamiseni kannalta ratkaisevia. Siirryin silloin yliopistolta muuhun maailmaan. Kirjoitin joitakin vuosia Nuoreen Voimaan artikkeleita ja esseitä, joissa asteittain irrottauduin yliopistollisesta järjestelmällisyydestä ja lähteisiin tai teorioihin tukeutumisesta ja aloin hahmotella vapaata esseetyyliä, ajatella sen ehdoilla.

Lue lisää

Parhaat muistoni yliopistoajoilta liittyvät muuhun kuin varsinaiseen opiskeluun. En koskaan saanut erityisen hyvää tai paneutuvaa opetusta, mutta se ei minua pahemmin haitannut. Yleisen kirjallisuustieteen proseminaari ja seminaari tosin olivat tärkeitä. Muiden oli pakko katsoa, mitä olen kirjoittanut.

Lue lisää

Antti Nylén Prosak-proosaklubilla

Antti Nylén esiintyi helmikuussa 2014 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla Helsingissä. Videossa Aleksis Salusjärvi haastattelee kirjailijaa. Nylén lukee myös otteita teoksestaan Tunnustuskirja. Kirjastokaistan tuottamat proosaklubivideot ovat katsottavissa myös Yle Areenassa.

Lisätietoja:

Kuvaus: Tuomas Lipponen ja Panu Somerma

Editointi: Tuomas Lipponen
Grafiikat: Harri Oksanen
Kuvauspäivä: 11.2.2014