Parhaat muistoni yliopistoajoilta liittyvät muuhun kuin varsinaiseen opiskeluun. En koskaan saanut erityisen hyvää tai paneutuvaa opetusta, mutta se ei minua pahemmin haitannut. Yleisen kirjallisuustieteen proseminaari ja seminaari tosin olivat tärkeitä. Muiden oli pakko katsoa, mitä olen kirjoittanut.

Gradun tein paljolti omin nokkineni, ja sen tekeminen oli lähinnä taistelua liian luovaa kirjoittamisotetta vastaan.

Vietin yliopistolla vajaat kymmenen vuotta. Olen onnellinen, että ehdin opiskella siellä ennen kuin koko laitosta ruvettiin muuttamaan tutkintotehtaaksi, jossa opiskelijoita kidutetaan ja hiillostetaan erilaisilla seurannoilla ja esimerkiksi opintotukia peritään takaisin, jos opintoviikkoja ei ilmesty tilille riittävästi. Se on äärimmäisen barbaarista, ja olen varma, että tällaisten kontrollimenettelyiden tietoisena tarkoituksena on karkottaa tiede, luovuus, äly ja ilo pois yliopistosta. Niillähän ei juuri ole tekemistä rahan kanssa, ja nykyään professoreiden tärkeimpänä tehtävänä on kirjoittaa ”raportteja” ja rahankerjuukirjeitä pääoman haltijoille.

Minun aikanani humanistisessa tiedekunnassa kaikille tuntui olevan selvää, että vain aniharvasta tulee siellä muuta kuin (minun kaltaiseni) vähävarainen sisällöntuottaja, joten on se ja sama, tapahtuuko tämä ”valmistuminen” hitaasti vai nopeasti.

Parhaat muistoni yliopistolta sijoittuvat päärakennuksen ruokalan päädyssä olevaan erilliseen tilaan, jota sanottiin ”tupakkasalongiksi”. Siellä käytiin pisimmät, hauskimmat, hyödyttömimmät ja parhaimmat keskustelut.