Anna-Liisa Haavikko
Päivän humanisti

Anna-Liisa Haavikko

Anna-Liisa Haavikko on toimittaja, jonka uteliaisuus menneisyyttä ja nykyisyyttä kohtaan soljuu sulassa sovussa hänen työssään. Kyseliäs Haavikko uskoo sattuman voimaan juttuja metsästäessään. Toimittajana Haavikko on yhtä hyvin kotonaan Ylen Julkisen sanan kuin runoilija Aila Meriluodon päiväkirjateoksen tekijänä.

Anna-Liisa Haavikko

Anna-Liisa Haavikko
23.2.1960, Toivakka

Filosofian maisteri 1993 (folkloristiikka), Helsingin yliopisto

Vapaa toimittaja
Aloittanut kirjoittavana toimittajana paikallislehdessä. Nykyisin toimittaa radio- ja televisio-ohjelmia ja kirjoittaa. Säännöllisesti toimittaa Yle Radio 1:ssä Julkinen sana -ohjelmaa sekä tiede- ja kulttuurijuttuja.

Luottamustoimet:
Kopioston hallitus 2015–
Journalistiliiton tekijänoikeusvaliokunnan pj 2015–
Journalistiliiton hallitus 2011–2014
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta 2009–
Radio ja televisiotoimittajien liiton hallitus 2002–2007
Freelance ammattiosasto hallitus 2002–2007

Julkaisut:
Naisten marssi 1994
Ja sodan vuosiin sattui nuoruus 1994
Nuoruuden kolmas näytös 1995
Lyhyet vuodet 1996, Täysiä vuosia 1949–1999
Täysiä vuosia 1950–1999
Mummokirja 2004
Tältä kohtaa
2010

Kuva: Mika Federley
Teksti: Anna-Liisa Haavikko (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

”Folkloristiikkaa, kulttuuriantropologiaa ja uskontotiedettä”, huokasi toimituspäällikkö ja ihmetteli, mitä aioin tällaisella kattauksella työelämässä tehdä. Olin loukkaantunut, vaikka yritin hymyillä. Sain kuitenkin määräaikaisen toimittajan paikan: työkokemukseni painoi, eivät opintoni.

Lue lisää

Aloittaessani toimittajana paikallislehdessä, juttuja hakattiin mekaanisilla kirjoituskoneilla. Tekniikka kuului painosaleihin ja tietokoneet tieteiskirjallisuuteen. Kun näyttöpäätteet tulivat, me toimittajat saimme niiden käytöstä erillisen korvauksen. Nyt työympäristöni on vaihtuvien koneiden ja käyttöjärjestelmien loputon virta. Tekniikan kymi ei ole onneksi hukuttanut alleen toimittajan työn kiehtovuutta. Saan olla ahne uusille asioille ja utelias ihmisten tarinoille.

Lue lisää

Koululaisena päätin, että en pilaa elämääni järjestötoiminnalla. Päätökseeni vaikuttivat Teiniliitto ja äitini. 1970-luvulla pääsin näkemään luokkataistelun oppikoulun sisällä. Kouludemokratian suurimpia saavutuksia oli oppilaiden tupakkahuone. Äitini osallistuminen politiikkaan ja järjestötoimintaan taas opetti, miten paljon yhteisten unelmien toteuttaminen syö aikaa perheeltä.

Lue lisää

Opinto-oppaiden ilmestyminen syksyisin oli opiskeluaikana aina jännittävää. Mitähän hauskaa tänä vuonna opiskelisi? Parhaat muistot yliopistolla liittyvät kolmeen kirjastoon. Kun halusin olla rauhassa, pänttäsin Kansalliskirjaston Rotundassa. Sosiaalisena päivänä menin päärakennuksen kolmannen kerroksen kirjastoon, josta löytyi aina kahviseuraa. Sieltä syöpyi mieleen eräs ääni: hyllyjä täyttävän amanuenssin kuluneiden hollannikkaiden lonksutus.

SKS:n kirjastossa

Lue lisää