”Folkloristiikkaa, kulttuuriantropologiaa ja uskontotiedettä”, huokasi toimituspäällikkö ja ihmetteli, mitä aioin tällaisella kattauksella työelämässä tehdä. Olin loukkaantunut, vaikka yritin hymyillä. Sain kuitenkin määräaikaisen toimittajan paikan: työkokemukseni painoi, eivät opintoni.

Aloittaessani toimittajana paikallislehdessä, juttuja hakattiin mekaanisilla kirjoituskoneilla. Tekniikka kuului painosaleihin ja tietokoneet tieteiskirjallisuuteen. Kun näyttöpäätteet tulivat, me toimittajat saimme niiden käytöstä erillisen korvauksen. Nyt työympäristöni on vaihtuvien koneiden ja käyttöjärjestelmien loputon virta. Tekniikan kymi ei ole onneksi hukuttanut alleen toimittajan työn kiehtovuutta. Saan olla ahne uusille asioille ja utelias ihmisten tarinoille.

Koululaisena päätin, että en pilaa elämääni järjestötoiminnalla. Päätökseeni vaikuttivat Teiniliitto ja äitini. 1970-luvulla pääsin näkemään luokkataistelun oppikoulun sisällä. Kouludemokratian suurimpia saavutuksia oli oppilaiden tupakkahuone. Äitini osallistuminen politiikkaan ja järjestötoimintaan taas opetti, miten paljon yhteisten unelmien toteuttaminen syö aikaa perheeltä.

Opinto-oppaiden ilmestyminen syksyisin oli opiskeluaikana aina jännittävää. Mitähän hauskaa tänä vuonna opiskelisi? Parhaat muistot yliopistolla liittyvät kolmeen kirjastoon. Kun halusin olla rauhassa, pänttäsin Kansalliskirjaston Rotundassa. Sosiaalisena päivänä menin päärakennuksen kolmannen kerroksen kirjastoon, josta löytyi aina kahviseuraa. Sieltä syöpyi mieleen eräs ääni: hyllyjä täyttävän amanuenssin kuluneiden hollannikkaiden lonksutus.

SKS:n kirjastossa…

Tähän artikkeliin olemme koonneet muutamia otoksia Anna-Liisa Haavikon toimittamista Yle Radio 1:n ohjelmista, jotka ovat kuunneltavissa tai katseltavissa Ylen sivuilta.