”Folkloristiikkaa, kulttuuriantropologiaa ja uskontotiedettä”, huokasi toimituspäällikkö ja ihmetteli, mitä aioin tällaisella kattauksella työelämässä tehdä. Olin loukkaantunut, vaikka yritin hymyillä. Sain kuitenkin määräaikaisen toimittajan paikan: työkokemukseni painoi, eivät opintoni.

Toimituspäällikön ihmettelemillä ainevalinnoilla on ollut paljon käyttöä toimittajan työssäni. Folkloristiikka opetti arkistojen käytön. Kun niihin osaa sukeltaa, löytää menneisyydestä muutakin kuin nostalgiatripit. Vieraissa kulttuureissa kenttätöitä tehneiltä kulttuuriantropologeilta olen saanut parhaat neuvot haastattelujen tekemisestä. Kun kulutin luentosalin kovia penkkejä 1980-luvulla, nykyisistä uskonsodista ei ollut tietoakaan. Mutta jonkun häivähdyksen tulevaisuudesta saattoi aavistaa, kun kuunteli islamilaisuuteen perehtyneitä uskontotieteilijöitä tai kulttuuriantropologeja. Kulttuurien ja uskontojen tuntemukselle olisi ollut jo tuolloinkin käyttöä monessa uutistoimituksessa.