Henry Bacon suoritti tutkintonsa Helsingin yliopiston teatteritieteen oppiaineessa, sivuaineena musiikkitiede. Niiden ohessa hän harrasti kirjallisuutta ja kuvataiteita. Elokuvan ymmärtämiselle moninainen taiteiden tutkimus on tarpeen, onhan elokuva aina ottanut mallia kaikista muista taiteista. Historian ja yhteiskunnan tuntemus on yhtälailla tärkeää elokuvan moninaisten funktioiden ymmärtämiseksi. Bacon tarvitsi kaikkea tätä perehtyessään ensimmäiseen tutkimusaiheeseensa, italialaisen aristokraatin, monipuolisesti kulturellin ja marxilaisen maailmankuvan omaksuneen Luchino Viscontin elokuvatuotantoon.

Professori Baconille avautui Viscontin taiteen kautta kiinnostus adaptaatioon: miten eri taiteenlajit ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja mitä tapahtuu vaikkapa kirjallisille aineksille, kun ne sovitetaan elokuvaksi. Tästä Bacon siirtyi pohtimaan sitä, miten elokuva johdattelee meitä katsojia rakentamaan mielessämme kuvitteellisen maailman ja siihen sijoittuvan tarinan. Eräs tämän prosessin kiehtovimpia ulottuvuuksia on henkilöhahmojen rakentuminen näyttelijäntyön ja elokuvallisten keinojen harkitun käytön pohjalta.

Baconin keskeisin tutkimuksellinen viiteryhmä on kansainvälinen kognitiivisen elokuvatutkijoiden yhteisö. Sen parissa selvitetään muun muassa kuinka maailman ja elokuvan havaitseminen ja ymmärtäminen ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Suhde voi olla myös käänteinen. Monen elokuvan lumo perustuu usein siihen, että pääsemme seuraamaan tapahtumia, joita emme soisi tapahtuvan todellisuudessa. Yksi Henry Baconin haastavimpia projekteja onkin ollut sen selittäminen, miksi niinkin pelottava ja vastenmielinen asia kuin väkivalta on niin keskeinen osa sekä taidettamme että viihdettämme.