Takaisin

Gabriel Rein

20.12.1800, Jääski – 24.6.1867, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1822 ja filosofian maisteri 1823, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto

Johtaja 1865, Suomen tilapäinen tilastollinen virasto
Historian professori 1834–1860, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Rehtori 1848–1858 ja vararehtori 1845–1848, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Dekaani 1838–1839 ja 1847–1848, filosofisen tiedekunnan historiallinen osasto, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Vt. yliopiston saksan kielen lehtori 1829 ja vakinainen saksan kielen lehtori 1832, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Ylimääräinen amanuenssi 1828 ja vakinainen amanuenssi 1829, Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston konsistori
Historian dosentti, 1825, Keisarillinen Turun Akatemia
Ylimääräinen amanuenssi 1822, Keisarillisen Turun Akatamian kirjasto

Ritariston ja aatelin edustaja valtiopäivillä 1863–1864 ja 1867

Viipurilaisen osakunnan kuraattori 1826–1834 ja inspehtori 1835–1852
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustajajäsen 1831 ja puheenjohtaja 1841–1853, 1863–1867
Suomen Tiedeseuran perustajajäsen 1838 ja puheenjohtaja 1846–1847

Kunnianosoitukset
P. Vladimirin R 4 1843
P. Annan R 2 1854
Aateloitiin 1856
Kanslianeuvos 1856

Kuva: Wikimedia Commons
Teksti: Olli Siitonen

Historian professori ja yliopiston rehtori

Karjalaiseen pappisperheeseen vuonna 1800 syntynyt Gabriel Rein siirtyi Viipurin kymnaasista opiskelemaan Keisarilliseen Turun Akatemiaan 1817. Rein työskenteli akatemian kirjastossa amanuenssina ja historian dosenttina. Turun vuoden 1827 palo saavutti syyskuun 5. päivänä akatemiarakennuksen. Rein ja ylioppilas Matthias Akiander kunnostautuivat pelastamalla pääosan yliopiston arkistoista osittain palaneesta rakennuksesta. Rein aloitti saksan kielen lehtorina yliopiston siirryttyä suurruhtinaskunnan uuteen hallinnolliseen keskukseen Helsinkiin.

Rein oli yksi J. V. Snellmanin parhaista ystävistä. Hän suojasi Snellmania liberaalien hyökkäyksiltä ja puolusti tätä muun muassa kiistassa yliopiston konsistoria vastaan vuonna 1838. Toisaalta liberaali Rein kykeni toimimaan myös ystäväänsä vastaan. Hän oli palvellut 1841–1848 sensuurikomitean jäsenenä, mutta päätyi liberaalien puolelle vuoden 1867 valtiopäivillä virinneessä kiistassa uudesta painolakiehdotuksesta.

Keskiaikaan viehättynyttä Reiniä on pidetty Henrik Gabriel Porthanin työn jatkajana. Rein tutki muun muassa toista ristiretkeä ja ortodoksisten lähetyssaarnaajien toimintaa Karjalassa ennen roomalaiskatolisen lähetystyön alkamista Suomen alueella.

Historian professoriksi vuonna 1834 valittu Rein toimi pestissä vuoteen 1860, minkä jälkeen hän keskittyi tilastotutkimuksen pariin. Hän pääsi Snellmanin tuella Suomen tilapäisen tilastollisen viraston johtajaksi vuonna 1865. Rein luennoi yliopistolla Suomen historian vaiheista ja näiden luentojen pohjalta julkaistiin postuumisti teos Föreläsningar öfver Finlands historia I-II, jota voidaan pitää ensimmäisenä yksityiskohtaisena kokonaisesityksenä Suomen historian vaiheista Porvoon valtiopäiville saakka.

Rein valittiin Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston rehtoriksi neljästi vuosina 1848–1858. Rehtorina hän joutui tasapainoilemaan liberaalien ylioppilaiden ja autoritäärisemmän johdon välimaastossa. Ajan kuvaa mukaillen yliopiston rehtorin työ muistutti ylioppilaiden poliisimestarin tointa. Tästä johtuen rehtorit eivät yleisimmin olleet ylioppilaiden mieleen. Rein oli tähän kuitenkin poikkeus. Hän toimi osallisena yliopiston uudet statuutit laatineessa komiteassa ja pyrki puolustamaan 1852 voimaan astuneiden statuuttien mukaan laittomaksi muuttuneita osakuntia. Rein joutui eroamaan rehtorinvirastaan niin kutsutun Ditt och Datt -skandaalin seurauksena vuonna 1858.

Reinillä oli lämpimät välit keisari Aleksanteri II:een, johon hän oli tutustunut ottaessaan yliopiston rehtorina vastaan Helsinkiin matkanneen kruununperillisen vuonna 1851. Rein pyrki korostamaan Aleksanteri II:lle pitämissään puheissa vapaamman järjestelmän merkitystä ja hän viittasi jopa valtiopäivien koollekutsumiseen.

Rein aateloitiin vuonna 1856 ja samalla hänelle myönnettiin kanslianeuvoksen titteli. Suku kirjattiin ritarihuoneeseen 1863, ja Rein toimi valtiopäivillä ritariston ja aatelin edustajana maltillisten ryhmässä 1863–1864 ja 1867.

Suomalaisuutta kohden sympatiaa tuntenut Rein otti osaa suomenkielistä kirjallisuutta ja kulttuuria edistäneen yliopiston humanistien keskuudessa kokoontuneen Lauantaiseuran tapaamisiin. Hän oli myös yksi Suomalaisem Kirjallisuuden Seuran perustajajäsenistä ja toimi seuran puheenjohtajana kausilla 1841–1853 ja 1863–1867.

Gabriel Reinin jälkeläisistä tuli merkittäviä yliopistollisia vaikuttajia. Hänen poikansa Thiodolf Rein toimi filosofian professorina ja oli myös pitkäaikainen yliopiston rehtori ja sijaiskansleri. Thiodolfin pojista puolestaan Gabriel toimi yleisen historian professorina ja Edvard kreikkalaisen kirjallisuuden professorina. Reinin tyttärenpoika Arvi Grontenfelt palveli yliopistolla filosofian professorina ja tämän veli Kustavi Pohjoismaiden historian professorina.

Gabriel Reinin tuotantoa

  • De vetere Carelia ante occupationem Suecanam, 1825–1830.
  • De rerum Fennicarum scriptoribus ante conditam Academiam Aboensem, 1828.
  • Finlands forntid i Chronologisk öfversigt, åtföljd af de förnämsta händelser ur Rysslands och Sveriges historia, 1831.
  • De loco, quo, arma Tavastis illaturus, appulerit Birgerus Dux, 1833.
  • Biskop Thomas och Finland i hans tid, 1838–1839.
  • Statistisk teckning af Storfurstendömet Finland, 1843.
  • Berättelse öfver Storfurstendömet Finlands förvaltning ifrån år 1855 till början af år 1862, 1862.
  • Föreläsningar öfver Finlands historia I–II, 1870–1871.
J. E. Lindhin 1832 maalaama muotokuva Viipurilaisen osakunnan kuraattorina toimineesta dosentti konsistoriamanuenssi Gabriel Reinistä. Kuva: Wikimedia Commons.

Lähteet:

Takaisin