Akateemisen perhetaustan omannut Emil Nervander opiskeli muun muassa kirjallisuutta ja taidehistoriaa Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa. Kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1869. Nervanderin kerrotaan olleen poikkeuksellisen nopea ja hyvä kirjoittaja. Jo opintojen aikana hän toimi näytelmäkirjailijana ja julkaisi myöhemmin myös runokokoelmia ja kertomuksia. Lisäksi hän työskenteli taide- ja teatteriarvostelijana Hufvudstadsbladetissa vuosina 1868–1873 ja päätoimittajana Åbo Postenissa 1874–1879.

Aikakaudelle tyypilliseen tapaan Nervander teki opiskeluvuosinaan pitkän ulkomaanmatkan. Erityisesti Saksan keskiaikaisissa kaupungeissa vierailu herätti hänessä voimakasta intohimoa keskiaikaisen taiteen suojelemiseksi. Palattuaan Suomeen hän aloitti toimet Suomen keskiaikaisen taiteen suojelemiseksi ja oli mukana perustamassa Suomen Muinaismuistoyhdistystä vuonna 1870. Yhdistys keräsi turvaan taidehistoriallista materiaalia. Nervander oli merkittävällä tavalla mukana nostamassa Suomen vanhan taiteen arvostusta toimiessaan useiden aineistonkeruuretkikuntien johtajana. Taidehistoriallisia retkikuntia järjestettiin vuosien 1871–1901 aikana kaikkiaan kahdeksan. Retkikuntien työn tuloksena oli yhteensä yli 3000 piirrosta, akvarellia ja mittauspiirrosta sekä valokuvaa, joita säilytetään Kansallismuseossa.

Turun tuomiokirkon restaurointikomitean sihteerinä toimiessaan Nervander teki pohjaa Suomen keskiaikaisen maalaustaiteen tutkimukselle. Esimerkiksi Isonkyrön kirkon maalauksia tutkiessaan hän löysi niille esikuvia ulkomaisista kuvateoksista. Nervander oli myös ensimmäisiä ikonografian tutkijoita Suomessa. Hänen kirjalliseen tuotantoon sisältyy etenkin tutkimuksia eri kirkkojen maalauksista ja muusta keskiaikaisesta taiteesta. Nervanderin pääteoksena pidetään Den kyrkliga konsten i Finland under medeltiden I–II (1887–1888).

Taiteen tutkimisen lisäksi Emil Nervander osallistui käytännön restaurointityöhön. Hänen menetelmänsä tosin saivat ankaraa kritiikkiä aikalaisilta. Nervanderin kerrotaan kalkeeranneen kuvat luonnolliseen kokoon, jonka jälkeen kuvat peitettiin kalkkimaalilla ja maalattiin uudelleen mallien mukaan. Kuvien värityksissä hän painotti kirkkautta ja värikkyyttä, jotka hän näki ominaisiksi maalausten alkuperäisille versioille. Tämä toimintatapa on useiden asiantuntijoiden mukaan pilannut monet tärkeimmistä kuvakirkoistamme. Merkittävin Nervanderin restaurointityö on Lohjan kirkko, josta hän julkaisi teoksen Lojo kyrka och dess medeltidsmålningar (1896). Joissain tapauksissa, esimerkiksi juuri Lohjan kirkon kohdalla, kuvataidetta on onnistuttu jälkeenpäin palauttamaan ennalleen.

Nervanderin erityinen kirjallinen tuotantopanostus oli Fredrik Cygnaeuksen koottujen teosten ja elämäkerran sekä Blad ur Finlands kulturhistoria -artikkelikokoelman (1900) julkaisemisessa. Taide- ja kirkkomaalaus kiinnostivat Nervanderia, ja viimeisimpinä julkaisuinaan hän kirjoitti tutkimukset taidemaalari Severin Falkmanista (1902) ja kirkkomaalari Mikael Toppeliuksesta (1905).

Helsingin Etu-Töölössä sijaitseva Nervanderinkatu on nimetty Emil Nervanderin isän fyysikko ja meteorologi Johan Jakob Nervanderin mukaan. J. J. Nervander oli merkittävä hahmo Lauantaiseurassa J. L. Runebergin ja J. V. Snellmanin kanssa. Lisätietoa Yleisradion Katu-uskottavat tieteentekijät -sarjasta ”Nervanderinkatu” 31.1.2012.

Lähteet ja lisätietoa:

• Reitala, Aimo (2006): Nervander, Emil (1840 – 1914). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 17.7.2015. Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.
• Suomen Muinaismuistoyhdistyksen verkkosivusto. Viitattu 17.7.2015
• Emil Nervander, Wikipedia. Viitattu 17.7.2015 https://fi.wikipedia.org/wiki/Emil_Nervander
• Emil Nervanderin arkisto, Museovirasto.
• Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899: Emil Nervander. Verkkojulkaisu, Helsingin yliopisto. Viitattu 17.7.2015