Kansankieli- ja kulttuuri olivat erityisen lähellä D. E. D. Europaeuksen sydäntä, ja niiden tutkimus olikin hänen suurin elämäntyönsä. Mielenkiinto kansallisiin tieteisiin lienee herännyt jo kotona, kun isänsäkin harrasti kansanrunojen keruuta. Europaeus on itse kertonut kiinnostuksensa alkaneen, kun hän luki suomalais-ugrilaisista kansoista ja kielistä isänsä kirjastossa.

Vuonna 1845 hän lähti puolen vuoden mittaiselle runonkeruumatkalle Suomen Karjalaan ja Aunukseen, mistä hän suoraan jatkoi Kainuuseen ja Vienan Karjalaan. Runonkeruutoiminta nosti hänet kuuluisuudeksi, kun muiden muassa Johan Vilhelm Snellman ylisti hänen intoaan ja tarmoaan Saimassa vuonna 1846. Europaeuksen runonkeruuta mainostettiin fennomaanisen nuorison piirissä suomenmielisenä ideaalina, ja hänestä tuli legenda jo eläessään.

Yhteensä Europaeus teki seitsemän runonkeruumatkaa Karjalaan, Aunukseen, Kainuuseen, Vienan Karjalaan, Inkerinmaalle sekä Tverin Karjalaan vuosina 1845–1854. Yleensä hän teki matkansa yksin, mutta ajoittain hänellä oli matkakumppanina Henrik August Reinholm, jonka kanssa hän myös kannusti sisarensa Charlotta Europaeuksen ryhtymään ensimmäiseksi naispuoliseksi runonkerääjäksi.

Europaeuksen panos kansanrunojen keruuseen oli valtava. Hän löysi täysin uuden runoalueen, Inkerin, josta hän keräsi monia sittemmin hyvinkin kuuluisiksi nousseita runoja, kuten Kullervo-runoston. Europaeus keräsi matkoillaan yli 2 800 kalevalaista runoa, lukuisia itkuvirsiä sekä paljon muuta kansanrunoutta. Hänen alkuperäisiä käsikirjoituksiaan säilytetään tänä päivänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa. Europaeuksen keräämät runot kuuluvat suomalaisen runontutkimuksen eniten käytettyihin lähteisiin, joskin aineiston arvo ymmärrettiin vasta kerääjän kuoleman jälkeen.

Kansanrunouden saralla Europaeus ei ainoastaan osallistunut runonkeruuseen, vaan oli myös merkittävä tekijä kansanrunouden julkaisemisessa. Hän toimitti itse kaksi antologiaa, Pieni Runon-seppä (1847) ja Karjalan Kevätkätköinen (1854), joista aikaisempaan sisältyi myös Suomen ensimmäinen runousoppi.

Oman runoudenjulkaisutoimintansa lisäksi Europaeuksen vaikutus oli myös merkittävä Kalevalan toisessa laitoksessa (1849), jonka suurin lisäaineisto onkin peräisin hänen runonkeruumatkoiltaan. Europaeus esitti Elias Lönnrotille lukuisia Uuden Kalevalan sisältöä ja muotoa koskevia ehdotuksia. Hän olisi muun muassa toivonut, että teksti noudattaisi lähemmin alkuperäisten runojen muotoa. Europaeus ehdotti vaihtoehdoksi kansanrunojen sellaisenaan julkaisemista, mutta ei saanut tahtoaan läpi. Projekti tosin toteutettiin myöhemmin muiden toimesta.

Lähteet

• Senni Timonen, Europaeus, David Emanuel Daniel (1820 - 1884). Runonkerääjä, kielentutkija, muinaistieteilijä, toimittaja, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu, 2001 (Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta). Luettu 23.2.2015.
• Laila Lehikoinen, D. E. D. Europaeus kirjasuomen kehittäjänä ja kielentutkijana, Virittäjä 2/1986, 178 – 202.
• D. E. D. Europaeus, Wikipedia –verkkojulkaisu. Luettu 23.2.2015.