Carl Gustaf Estlander kirjoittautui Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon opiskelemaan estetiikkaa ja nykykansain kirjallisuutta vuonna 1850. Hän oli löytänyt oman tieteenalansa, jonka kehitykseen hän tuli seuraavan puolen vuosisadan aikana vaikuttamaan ratkaisevasti.

Estlander promovoitiin filosofian priimusmaisteriksi vuonna 1857. Jo vuotta myöhemmin julkaisemallaan väitöskirjalla Richard Lejonhjärta i historien och poesin hän ansaitsi tohtorinarvon vuonna 1860. Samana vuonna hänet nimitettiin myös estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden dosentiksi.

Tutkimuksen saralla Estlander kiinnostui ensisijaisesti taiteentutkimuksesta ja taidehistoriasta. Mittavilla oppimatkoillaan Euroopan kulttuurikaupunkeihin hän tutustui oppineisiin yhteisöihin, kirjastoihin, museoihin ja taidenäyttelyihin.  Tutkimustensa tuloksena hän julkaisi uraauurtavan ja suurta menestystä niittäneen kattavan taidehistorian esityksen De bildande konsternas historia ifrån slutet af förra århundradet intill våra dagar vuonna 1867.

Estlander nimitettiin Fredrik Cygnaeuksen jälkeen estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden professoriksi vuonna 1868. Estlander oli ensimmäinen taidehistorian opettaja suomalaisessa yliopistossa. Hänellä oli merkittävä vaikutus sittemmin perustetun taidehistorian oppiaineen ensimmäisen professorin, entisen oppilaansa Johan Jakob Tikkasen, työhön.

Ensimmäisten joukossa Estlander paneutui syvällisesti Johan Ludvig Runebergin tuotantoon ja julkaisi aiheesta lukuisia artikkeleita ja teoksia. Runoilijan koottujen teosten kommentaari Runebergs skaldskap […] (1902) kestää edelleen vertailua aihepiirissään.

Elias Lönnrotin vaikutuksesta Estlander kiinnostui myös kansanrunoudesta. Hän tosin suhtautui Kalevalaan varauksellisesti, koska piti Lönnrotin käyttämiä työmenetelmiä kyseenalaisina. Estlanderin ansiokkaimpiin teoksiin kuuluu Provencen runouden juuria selvittänyt Bidrag till den provencaliska litteraturens historia (1868).

Estlander oli merkittävä tiede- ja kulttuurivaikuttaja myös yliopiston ulkopuolella. Hän oli ratkaisevassa roolissa Svenska Litteratursällskapet i Finlandin perustamisessa vuonna 1885. Estlander toimi seuran ensimmäisenä puheenjohtajana. Seura jakaa vuosittain hänen muistorahastostaan palkinnon ansiokkaasta ruotsinkielisestä kirjallisesta teoksesta.

Carl Gustaf Estlander kuului merkittävimpiin vaikuttajiin Suomen Taideyhdistyksessä ja Ateneumin taidemuseon perustamishankkeessa. Kymmenen vuoden riitaisen prosessin jälkeen museo vihittiin käyttöön vuonna 1887. Estlanderin tunnuslause, roomalaiselta historioitsija Sallustiukselta lainattu lausahdus, Concordia res parvae crescunt (Sovussa pienet asiat kasvavat) koristaa tänäkin päivänä Ateneumin julkisivua.

Lähteet

• Johan Wrede, Estlander, Carl Gustaf, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 24.4.2015. Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.
• Estlander, Carl Gustaf, Dictionary of Art Historians -verkkojulkaisu. Viitattu 24.4.2015.
• Ilkka Huovio, Carl Gustaf Estlander (1834–1910), Taidekorkeakoulun verkkojulkaisu. Viitattu 24.4.2015.