Kun Touko Siltala aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa vuonna 1975, hänellä oli pääaineoikeus kotimaisen kirjallisuuden lisäksi englantilaiseen filologiaan ja poliittiseen historiaan. Kotimainen kirjallisuus vei voiton maisterin tutkinnossa.

– Kotimaisen kirjallisuuden laitoksen henkilökunta veti minua puoleensa. Ihailin professori Anna-Mari Sarajaksen kirjoja. Monialainen kirjallisuusmies, professori Kai Laitinen oli kiinnostava hahmo, kuten myös laitoksella opettajana toiminut Helsingin Sanomien näkyvin kriitikko Pekka Tarkka.

Siltalalla oli päämääränä päästä työskentelemään jollain tavalla kirjallisuuden parissa. Opintojen aikana se täsmentyi.

– Alusta lähtien tähtäsin siihen, että tulisin työskentelemään ammatikseni kirjallisuuden parissa. Yksi mahdollisuus oli akateeminen ura kirjallisuudentutkijana tai sitten kriitikon työ journalistina. Kolmas vaihtoehdoistani toteutui eli kustannusala.

Selkeästä työelämäorientaatiosta huolimatta Siltala kertoo opiskelleensa tyypillisen humanistin tavoin kaikenlaista kulloinkin kiinnostavalta tuntuvaa taidehistoriasta filosofiaan ja valtio-opista estetiikkaan.

– Oli järisyttävän innostavaa selata historiallis-kielitieteellisen osaston sinikantista opinto-opasta. Tarjolla olevien mahdollisuuksien skaala oli koukuttava.

Siltala piti kuitenkin koko ajan kiinni siitä, että maisterin tutkinto tulee suoritettua. Opintojen loppuvaiheessa hän työskenteli pääainelaitoksensa kirjastoamanuenssina. Samalla konkretisoitui ajatus kirjallisuuden tutkijaksi ryhtymisestä, mutta sattuma iski näppinsä peliin.

– Tuoreena maisterina sain vuoden määräaikaisen työsuhteen kustannustoimittajaksi WSOY:lle. Se oli menoa: kirjankustantaminen oli minun juttuni.

Akateemisen uran jääminen sivuun ei Siltalaa harmita.

– Osallistuin usean vuoden aikana kotimaisen kirjallisuuden tutkijaseminaariin, mutta tutkimukseen ei tahtonut millään löytyä aikaa. Olin vuoden Yhdysvalloissa ASLA Fulbright -stipendillä, mutta sinänsä innostavan vuoden aikana alkoi kuitenkin tuntua siltä, että haluan palata käytännönläheiseen kustantamiseen.

Suomeen palattuaan Siltala haki töitä WSOY:ltä, sai paikan ja jäi sille tielleen. Hän kertoo kuitenkin pitäneensä yhteyttä yliopistoon ja jatkaneensa tutkijaseminaarissa.

– Minulla oli kotona pitkään kasa papereita, jotka edustivat väitöskirjahankettani. Sitten päätin lopettaa haikailun ja keskittyä työhöni.