Takaisin

Suvi Ahola

Suvi Katariina Ahola
10.5.1959, Sippola

Humanististen tieteiden kandidaatti 1983 (suomalais-ugrilainen kielitiede), filosofian kandidaatti 1987 (kotimainen kirjallisuus) ja filosofian tohtori 2013 (kotimainen kirjallisuus), Helsingin yliopisto
Toimittaja 1983, Sanoma Oy:n toimittajakoulu

Toimittaja 1984-, Helsingin Sanomat
Toimitussihteeri 1994–1995, Kodin Kuvalehti
Kirjailija 1999-

J. H. Erkon esikoiskirjapalkintoraadin jäsen 1984–1994
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoraadin jäsen 1995–2010 ja 2013-
Suomen Viron-instituutin hallituksen jäsen 1997–2005, varapuheenjohtaja 2001–2005
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen neuvottelukunnan jäsen 2004–2010
Minna Canthin seuran hallituksen jäsen 2005-, varapuheenjohtaja 2006–2012 ja puheenjohtaja 2012-
Tuglas-seuran hallituksen jäsen 2008–2014
Sanoman toimitusosaston varaluottamusmies 2013-
Suomen Journalistiliiton valtuuston jäsen 2014-

Tekstit: Riitta-Ilona Hurmerinta

Uteliaisuus on hyve

Helsingin Sanomissa, kuten varmasti muissakin lehtitaloissa, toimittajat työskentelevät erilaisissa vuoroissa. Uutistyö on nopeatempoista ja se tehdään nykyään verkko edellä. Toimittaja Suvi Ahola pitää vaihtuvista työtehtävistä.

– Uutisvuorossa tehdään pikku-uutisjuttujen lisäksi pidempiäkin tekstejä. Tuossa työvuorossa omiin ideoihin perustuvien juttujen pitää olla etukäteen valmisteltuja. Pääpaino on ajankohtaisuudessa ja nopeassa tuotannossa.

Kulttuuritoimituksessa toimittajalla on Aholan mukaan erinomaiset mahdollisuudet tehdä juttuja omien ideoiden perusteella ja hieman rauhallisemmalla tahdilla.

– Uteliaisuus elämää ja maailmaa kohtaan synnyttää jatkuvasti uusia juttuideoita. Niitä kehittelemällä ja ajattelua työstämällä pystyy ohjaamaan omaa työtään hyvinkin paljon.

Juuri uteliaisuuden Ahola mainitsee toimittajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Monet muut toimittajan työhön liittyvät asiat pystyy oppimaan työtä tekemällä.

– Jos ei ole utelias, niin tämä työ on vaikeaa. Sehän tarkoittaa sitä, että mikään ei oikein kiinnosta tai kiinnostavat vain harvat asiat. Toimittajana pitää olla laaja-alainen, jotta kykenee, jos ei samaistumaan, niin jollain lailla asettumaan monenlaisten ihmisten asemaan ja katsomaan asioita eri näkökulmista.

Maailman muuttuminen verkkokeskeiseksi on muuttanut nopeasti etenkin media-alaa. Paperilehden ja verkkoversion lukukokemus on erilainen. Paperilehden kohdalla joutuu ottamaan jokaisen aukeaman jollain tavalla vastaan ja näkee sellaistakin, mitä ei verkossa otsikkoja klikkaillessa välttämättä lukisi. Verkkomaailma vaatii myös toimittajalta erilaista kirjoitustyyliä.

– Ne ihmiset, joille minä olen oppinut kirjoittamaan juttujani, alkavat vähentyä sitä mukaa kuin paperilehden lukijamäärä laskee. Verkkolehtiä lukevat ehkä hieman toisenlaiset ihmiset. Haluan kehittää osaamistani ja oppia tekemään tätä ”uutta” mediaa mahdollisimman hyvin. Koen työni edelleen äärimmäisen kiinnostavaksi.

Toimittajan työssä työn ja vapaa-ajan eroa ei oikeastaan ole. Ei ainakaan kulttuuritoimittajalla.

– Kulttuuria harrastavalle kulttuuritoimittajalle on itsestäänselvyys, että nämä asiat pyörivät koko ajan mielessä. Siihen on tottunut, vaikka näin vanhemmiten se on välillä toki rasittavampaa kuin nuorena. Nykyään harrastan enemmän myös teatteria ja musiikkia, mutta luen toki edelleen paljon vapaa-ajallakin.

Finlandia-palkinnon vuoden 1985 esiraati työnsä ääressä: Eila Pennanen (vas.), Ingmar Svedberg, Maila-Katriina Tuominen-Vakkari, Suvi Ahola ja Hannes Sihvo. Kuva: Suomen Kirjasäätiö.​
Finlandia-palkinnon vuoden 1985 esiraati työnsä ääressä: Eila Pennanen (vas.), Ingmar Svedberg, Maila-Katriina Tuominen-Vakkari, Suvi Ahola ja Hannes Sihvo. Kuva: Suomen Kirjasäätiö.​

 

Takaisin