En ole koskaan julkaissut Minna Canthia käsittelevää lisensiaatintyötäni. Ryhdyin valmistumiseni jälkeen uusiin seikkailuihin eli heittäydyin äidinkielen opettajaksi, opetuksen kehittäjäksi ja oppikirjantekijäksi. Ammatillinen järjestötyö vei myös aikansa. Niinpä ällistyin, kun kuulin, että omin käsin naputtelemani uniikki työni oli kadonnut.

Asia oli paljastunut, kun etevä opiskelutoverini, sittemmin professori ja Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala oli palannut Suomeen ja etsi työtäni, jonka hän varmasti tiesi olevan tehty ja hyväksytty.

Maria-Liisa Nevala arveli, kenellä työ voisi olla. Hän juotti kyseisen jo edesmenneen herrahenkilön humalaan ja kysyi, tunsiko tämä Riitta Uosukaisen. Tunsi kyllä. Selvänä päivänä työ noudettiin. Toivottavasti siitä oli ollut hyötyä. “De mortuis nihil nisi bene.”

Kun työ oli palautettu Castrenianumiin, sitä vahdittiin tarkasti. Yliopisto-lehden entinen päätoimittaja Pekka Matilainen teki minusta juttua 1990-luvulla, eikä lisensiaatin työtäni vielä silloinkaan meinattu millään antaa hänelle.

Riitta Uosukaisen haastattelu Yliopisto-lehdessä 9/1997: Minna Canth raivasi tien