Aloitin politiikan myöhään 1970-luvun lopulla sananmukaisesti yleisön pyynnöstä. Olin ammatillisesti pätevä ja kulttuuri- ja muissa järjestöissä tunnettu. Otin jäsenkirjankin hyvin myöhään nykypoliitikkoihin verraten, kun olin kerta kaikkiaan suuttunut äänestämäni puolueen Kansallisen Kokoomuksen paitsiosta. Pääsin eduskuntaan 40-vuotiaana vuonna 1983.  

Eduskuntataloon asteli humanistinen ja idealistinen ihminen. Sain toimintamahdollisuuksia runsaasti, pääsin toivomiini sivistysvaliokuntaan ja puolustusvaliokuntaan, ja työtä riitti joka suhteessa. Oli opiskeltava, opittava tuntemaan ihmiset ja ilmiöt, etsittävä väyliä mediaan. Työn pohjana ja tavoitteiden laadinnassa olivat tukena monipuoliset opinnot ja vankka työkokemus. Oppositiosta käsinkin saattoi vaikuttaa. Valiokuntatyö on tärkeä kenttä. Sitä ei saa avata medialle.

Minut valittiin opetus- ja tiedeministeriksi 1991. Suomi eli vaikeimman laman sitten sotavuosien. Koskaan ennen ei ollut leikattu, nyt oli pakko. Jouduin ensimmäisenä liemeen, koska kouluvuosi alkaa syksyllä. Onneksi oli ammatillista kokemusta, joten kaudesta selvittiin.

Minulle tärkeimpiä periaatteita kaikilla koulutuksen tasoilla oli laadun tasa-arvo. Helsingin yliopisto on instituutiona tärkeä ja minulle sydämen asia.

Minulle tärkeitä kehittämiskohteita yliopistossa olivat laadun parantaminen, kansainvälistäminen ja huomion kiinnittäminen opetukseen. Puhuin laadun intohimosta silloiselle Helsingin yliopiston rehtorille Risto Ihamuotilalle. Teimme asiassa yhteistyötä.

Keskustelimme Ihamuotilan kanssa yliopistomme 375-vuotisjuhlassa asiasta. Hän kertoi, miten yliopiston henkilökunta oli hihitellyt hänen rehtoriaikanaan: ”Mikä laadun intohimo?”  Eipä hihitellä enää. Laadusta on tullut sen jälkeen valtavirta-ajattelua yliopistojenkin kehittämisessä kaikkialla.

Konkreettisesti isot urakat tein Helsingin yliopiston hyväksi. Taistelin onnistuneesti sen puolesta, että Eläinlääketieteellinen korkeakoulu pysyisi Helsingissä ja yhdistyi osaksi Helsingin yliopistoa. Toinen voitto oli hammaslääketieteen pysyminen Helsingin yliopistossa. Periaatteeni oli, että maassa pitää olla ainakin yksi yliopisto, universitas, mikä oli vaikeaa keskustalle, joka rakastaa alueiden korkeakouluja.   

Minut valittiin eduskunnan puhemieheksi 1994 ja kaikkiaan yhdeksillä valtiopäivillä, mistä olen nöyrän kiitollinen. Olin ensimmäinen nainen tuossa tehtävässä Suomessa. Tähtihetkiä urallani ovat olleet Suomen liittyminen Euroopan unioniin, uusi perustuslaki sekä paljon vastustusta aiheuttanut eduskunnan lisärakennus. Niihin liittyvät prosessit olivat vaativia.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Korostan, miten tärkeää kansanedustajan työ on. Se on eettisesti vaativaa, ja se sopii erinomaisesti humanistille. Kansanedustamista ei saa jättää oman onnensa nojaan käsittämättömäksi raha-myllyksi, sosiaaliselle medialle perustuvaksi, mekaaniseksi systeemiksi. Sen säilyttämisessä ihmisen työnä on meillä humanisteilla työsarkaa.

Vaikeaa oli – ja tulee vielä vaikeampaa. Mutta laatu ratkaisee. Nykytaantumastakin selvitään.