Takaisin

Pirkko Nuolijärvi

Pirkko Sinikka Nuolijärvi
19.7.1949, Artjärvi

Filosofian kandidaatti 1972, filosofian lisensiaatti 1985 ja filosofian tohtori 1986 (suomen kieli), Helsingin yliopisto

Kotimaisten kielten keskuksen johtaja, professori 1998-
Suomen kielen ja viestinnän apulaisprofessori 1989−1998, Helsingin kauppakorkeakoulu
Vs. suomen kielen professori 1993−1994, Helsingin yliopisto
Vs. suomen kielen apulaisprofessori 1987−1988, Helsingin yliopisto
Suomen kielen dosentti 1987−, Helsingin yliopisto
Vs. yliopistonlehtori 1986−1987, Uppsalan yliopisto, fennougristiikan laitos
Projektitutkija 1982−1985, Muuttajien kieli -hanke, Suomen Akatemia
Tutkija 1976−1981, 1986, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Vanhempi arkistoassistentti 1973−1976, Sanakirjasäätiö
Tutkimusapulainen 1971−1972, Käänteissanakirja, Suomen Akatemia

Palkinnot ja huomionosoitukset
Vaasan yliopiston humanistisen tiedekunnan kunniatohtori 2006
Svenska Folkskolans Vänner, Brobyggarpriset 2012
Suomen Kulttuurirahaston palkinto 2000
August Ahlqvistin, Kai Donnerin, Artturi Kanniston ja Yrjö Wichmannin rahaston väitöskirjapalkinto 1987
E. A. Saarimaan rahaston palkinto 1977
Viron opetus- ja tiedeministeriön ansiomerkki 2009
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki 2005
Svenska Finlands folkting -ansiomerkki 2003

Kuva: Otso Kaijaluoto
Tekstit: Pirkko Nuolijärvi (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Parhaita muistoja yliopistosta

Yliopistoon liittyy paljon hyviä muistoja. Monista opiskelutovereista tuli rakkaita ystäviä, ja lukemattomat mukavat hetket vietimme niin luennoilla kuin kuppilassakin. Castrenianumin käytävä ja päärakennuksen ja Porthanian salit tulivat tutuiksi ja alkoivat tuntua omalta ympäristöltä heti ensimmäisenä opiskeluvuonna.

Opettajissa oli paljon persoonallisuuksia, mutta haluan tässä muistella erityisesti kahta heistä: legendaarista viron lehtoria Eeva Niinivaaraa ja akateemikko Lauri Postia. Kun olin käynyt ennen yliopistoon tuloa Lahden kesäyliopistossa viron alkeiskurssin ja kerroin siitä Eeva Niinivaaralle, hän kysyi seuraavalla luennolla kohteliaasti, tahtoisinko lähteä hänen kanssaan elokuviin. Tahdoinhan minä, ja niin istuimme Capitol-teatterin parvella katsomassa Eduard Vilden romaanin Mäeküla piimamees pohjalta tehtyä elokuvaa. Viroa siinä ei valitettavasti kuultu, vaan elokuva oli dubattu venäjäksi. Joka tapauksessa näin alkoi Eeva Niinivaaran vaikutus elämääni, jossa viron kielellä ja kirjallisuudella on siitä lähtien ollut pysyvä sija. Kun opiskelin myös itämerensuomalaisia kieliä, viron rooli vain vahvistui. Kuulun ikäpolveni harvoihin onnellisiin, jotka saivat nauttia vielä myös Lauri Postin opetusta. Kun menin vepsän suulliseen tenttiin, hän aloitti tilaisuuden: ”Meidän pitäisi nyt keskustella hieman vepsän kielestä.” Ja niin ”keskustelimme” vepsän kielestä, vaikka jo silloin nuori itsevarma opiskelija ymmärsi ajatella, että ei tässä nyt aivan tasavertaisia vepsän tuntijoita olla!

Toinen muisto liittyy omaan opettajantyöhöni. 1980-luvun lopulla olin silloisen apulaisprofessorin Auli Hakulisen ‒ karismaattinen opettaja muuten hänkin ‒ sijaisena, ja ohjelmassani oli muun muassa sosiolingvistiikan kurssi. Sali oli suhteellisen pieni ja väkeä oli tupa niin täynnä, että osa istui ikkunalaudalla. Muistan elävästi, kuinka muuan nykyisin muusikkona tunnettu opiskelija tuli hieman myöhässä ja huomasi, että hänelle ei ole yhtään paikkaa, ei edes ikkunalla. Hän sanoi vain ”voi ei” ja kääntyi pois. Se iso ryhmä oli hyvin aktiivinen, ja jokin yhteinen ymmärrys kielen ja yhteiskunnan suhteesta meidän välillemme syntyi. Sittemmin olen saanut nauttia muutamien kurssilla olleiden lahjakkaiden opiskelijoiden väitöskirjojen ohjauksesta ja ystävyydestä.

Pirkko Nuolijärvi väitöspäivän aamuna 19.4.1986. Kuva: Matti Nuolijärvi.​
Pirkko Nuolijärvi väitöspäivän aamuna 19.4.1986. Kuva: Matti Nuolijärvi.​

Oma väitöspäivä on varmasti kaikille väitelleille yksi mieleenpainuvimmista päivistä yliopistossa. Porthanian sali III oli 19.4.1986 täpötäynnä, ja tunnelma siis mitä parhain, kun kävimme vastaväittäjäni professori Heikki Paunosen kanssa keskustelua suomen kielen muutoksesta ja vaihtelusta. Lektiossa käsittelin kielen markkinoita ja sitä, että kaikkien kielimuodot eivät ole näillä markkinoilla samanarvoisia, eivät varsinkaan niiden, jotka tulevat kotiseudultaan uuteen ympäristöön. Väitöksen jälkeiset hetket olivat koskettavia, kun näin niin monen silmissä kyyneleitä, ja tajusin, että kuulijat olivat tavoittaneet taulukoitteni ja murreindeksieni takaa sen ihmisen, joka yrittää tulla myös kieleltään hyväksytyksi ja joka voi jopa kokea pilkkaa siitä, että on erilainen. Tuo hetki vahvisti näkemystäni siitä, että tieteen tehtävä on emansipatorinen, sen tulee herättää halu toimia toisin. Tuntuu siltä, että tässä maailmassa tämä tehtävä on tullut entistä tärkeämmäksi.

Pirkko Nuolijärvi väitöspäivän illalla karonkassa Kotuksen ja suomen kielen laitoksen työtovereilta saadun polkupyörän ja runokirjan onnellisena omistajana 19.4.1986. Kuva: Matti Nuolijärvi.​
Pirkko Nuolijärvi väitöspäivän illalla karonkassa Kotuksen ja suomen kielen laitoksen työtovereilta saadun polkupyörän ja runokirjan onnellisena omistajana 19.4.1986. Kuva: Matti Nuolijärvi.​

 

Takaisin