Takaisin

Matti Sintonen

Matti Tapani Sintonen
20.9.1951, Kuusankoski

Ylioppilas, Huntington North High School, Indiana, USA 1969 ja Kouvolan lyseo 1971
Filosofian kandidaatti 1976, lisensiaatti 1977, tohtori 1984 (teoreettinen filosofia), Helsingin yliopisto
Valtiotieteiden maisteri 1979 (käytännöllinen filosofia), Helsingin yliopisto
Dosentti 1985- (käytännöllinen filosofia), Helsingin ja Turun yliopistot

Johtaja 2014-, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
Teoreettisen filosofian professori (mvs) 2004–2014, Helsingin yliopisto
Filosofian (erityisesti tieteenfilosofian) professori 1991–2010, Tampereen yliopisto
Filosofian laitoksen varajohtaja 2008–2010, Helsingin yliopisto
Filosofian, erityisesti logiikan ja tietoteorian professori (mvs) 2003–2004, Tampereen yliopisto
Käytännöllisen filosofian (erityisesti yhteiskuntatieteiden metodologian) professori 1984–1986, 1990–1992, 1996–2000, Helsingin yliopisto
Varttunut tieteenharjoittaja 2000–2001, vanhempi tutkija 1984–1989, nuorempi tutkija 1982–1984, Suomen Akatemia
Käytännöllisen filosofian laitoksen esimies 1985, 1999–2000, Helsingin yliopisto
Teoreettisen filosofian professori (mvs) 1989–1990, Turun yliopisto
Käytännöllisen filosofian (erityisesti yhteiskuntatieteiden metodologian) assistentti 1976–1991, Helsingin yliopisto
Visiting Fellow, Helsingin yliopiston Clare Hall Fellowship 1997–1998, Cambridge
Visiting Fellow 1993–1994, Darwin College, Cambridge
Vieraileva tutkija 1983–1984, 1997–1998, filosofian laitos sekä historian ja filosofian laitos, Cambridgen yliopisto
Vieraileva tutkija (Research Associate) 1986–1987, Boston Center for the Philosophy and History of Science, Bostonin yliopisto
Florey Student 1977–1979, Queen´s College Oxford

Tutkimusteemat: Tieteenfilosofia, erityisesti tieteellisen selittämisen ja keksimisen problematiikka, biologian filosofia, yhteiskuntatieteiden filosofia.

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Toimittaja, päätoimittaja, toimituskunnan jäsen mm. seuraavissa tieteellisissä julkaisuissa:

Ajatus
Science & Technology Studies
Behavioral and Brain Science
Synthese
Acta Philosophica Tamperensia, Polish Journal of Philosophy
Theoria
European Journal for Philosophy of Science

Kunnianosoitukset ja palkinnot:

ASLA Fulbright Senior Grant, Boston Center for the Philosophy and History of Science, Boston University, 1986–1987
Kanslerin erityispalkinto parhaasta maisterintutkinnosta valtiotieteellisen tiedekunnan täyttäessä 35 vuotta, 1980
Pro gradu -palkinnot, humanistinen tiedekunta 1975 ja valtiotieteellinen tiedekunta 1979
Suomalaisen tiedeakatemian jäsen

Kuva: Ida Pimenoff
Teksti: Matti Sintonen (Tiia Niemelä, toim.)

Ymmärrystä etsimässä

Tieteen tärkein päämäärä on ymmärryksen lisääminen - toinen päämäärä on kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen ja yleensäkin niin sanottu yhteiskunnallinen relevanssi. Ymmärrys taas liitetään selittämiseen: meillä on ongelma tai pulma, ilmiö joka ei mahdu käsitteelliseen pirtaamme, tai on jopa ristiriidassa odotustemme kanssa. Mutta mitä ovat ymmärtää ja selittää, tieteellisesti?

Aiheen tutkimusta hallitsi 1920-luvulta lähtien lähestulkoon yksinomaan niin kutsuttu Hempelin malli tai peittävän lain malli: selitykset ovat luonnon lakeihin perustuvia ja siis objektiivisia, tutkijasta riippumattomia deduktiivisia päätelmiä. Jos laeista ja selitettävää tapahtumaa edeltävien tapahtumien kuvauksista voidaan johtaa selitettävän ilmiön kuvaus, ymmärryksemme lisääntyy. Näin selitykset ovat objektiivisia ja intersubjektiivisia, eikä ymmärrys riipu selittäjän tai kysyjän uskomuksista saati intresseistä.

Joukko mallin kriitikoita kuitenkin esitti 1960 -luvulla tasan päinvastaista. Selitykset ovat subjektiivisia, koska ne täytyy mitoittaa kuulijan tiedonintressiin ja uskomuksiin. Ei ole yhtä tapaa ymmärtää, vaan on vain sekalainen joukko erilaisia tapoja ymmärtää. Se mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle! Tieteellinen ymmärrys on väistämättä tilannesidonnaista, ja se riippuu siitä kuka selittää, kenelle, millaisessa tilanneyhteydessä, samoin siitä millaisia taustaoletuksia ja odotuksia kuulijalla on – tai näin väitettiin.

Olen pyrkinyt kehittämään sellaista teoriaa, joka oikealla tavalla yhdistäisi objektiivisuuden ja ymmärrykseen väistämättä liittyvän subjektiivisen elementin. Selityksillä on arkielämästä tuttu kysymys-vastaus -rakenne, Vastaukset kuitenkin voivat vaihdella tieteenalakohtaisten lisävaateiden vuoksi. Esimerkiksi biologiasta tutut niin kutsutut funktionaaliset selitykset (sydämen tehtävä on pumpata verta) ja etenkin evolutiiviset narratiivit edustavat toisenlaista ymmärryksen lisääntymistä kuin esimerkiksi ihmistieteissä käytetyt intention selitykset, tai puhtaasti fysikaaliset kausaaliselitykset. Selitykset siis muodostavat kysymys-vastaus -rakenteen yhteen sitoman, mutta muuten sangen heterogeenisen perheen.

Tieteellinen selittäminen on helppo yhdistää aihetta sivuavaan teemaan. Tieteelliset selitykset ovat vastauksia kysymyksiin miksi ja miten. Niin sanottujen wh-kysymysten (kuka, missä, kuinka monta, kuinka kauan jne.) osalta ajatus on kirkas. Kuten suomalainen kysymysten ja vastausten logiikan isä Jaakko Hintikka sanoi, vastaus on tyydyttävä, kun se yhdessä kysyjän taustatiedon kanssa mahdollistaa sen, että kuulija pystyy identifioimaan kysytyn henkilön, paikan, lukumäärän tai keston. Vaikka vastaus saattaa olla tilannesidonnainen (jos mainitaan henkilön nimi, ei se välttämättä riitä henkilön identifioimiseen!), se ei ole subjektiivinen siinä mielessä, että tieto missään tärkeässä mielessä olisi subjektiivista tai värittynyttä.

Tieteellisen selittämisen interrogatiivimalli lähtee siitä, että kysymysten ja vastausten logiikka voidaan ulottaa miksi- ja miten -kysymyksiin. Ongelma on siinä, että vastaukset, so. tieteelliset selitykset, ovat usein pitkiä. Päinvastoin kuin kuka (-tämä-henkilö-on) kysymyksissä, kysyjä ei tarjoa vastaajalle valmista joukkoa tai edes kategoriaa, josta vastaus on voitava poimia. Miksi-kysymyksiä, etenkään tieteellisiä pulmakysymyksiä, ei voi etukäteen rajat siten, että vastaukseksi riittäisi esimerkiksi henkilön tai paikan nimi. Tieteessä ongelma usein on, mikä ongelma on, ja kuinka se voitaisiin käsitteellistää siten, että vastausta voidaan etsiä.

Oma tutkimusyhteistyöni Hintikan kanssa alkoi Chicagossa. Olimme puhumassa samassa sessiossa, ja Hintikka esitti, että hänen kysymys-vastaus -logiikkansa todella ulottuu miksi-kysymyksiin ja siis tarjoaa pohjan selittämisen teorialle. Tutkija siis esittää kysymyksiä luonnolle. Olin eri mieltä. Tutkija voi kyllä esittää kysymyksiä luonnolle, mutta ne ovat koesarjoissa olevia kyllä/ei -kysymyksiä tai wh-kysymyksiä. Näin siksi, että luonto ei ymmärrä miksi-kysymyksiä! Myöhemmin, kun hän oli hakeutumassa Bostonin yliopistoon, vein hänet usein lentokentälle. Konetta odottaessamme hahmottelimme akatemiahakemuksen aiheesta.

Viestinnän tutkijoiden seminaari. Kuva: Ida Pimenoff
Takaisin