Yliopisto työyhteisönä on alinomaa liikkeessä. Mukavia hetkiä olen saanut täällä kokea työuran eri vaiheissa, monissa eri tilanteissa, eri ihmisten kanssa.

Suomen kielen ja kulttuurin graduseminaariryhmissä on tusinan verran opiskelijoita ja heillä tavallisesti yhteensä reilut puoli tusinaa äidinkieltä. Seminaarissa raikuu yksi lingua franca – suomen kieli! Olen poikkeuksellisen onnekas, kun tämä moninaisten suomen kielten kirjo on työssäni päivittäistä arkea!  

Hyviä hetkiä ovat myös jokavuotiset pienryhmäkeskustelut laitoksemme jatkokoulutusseminaareissa yliopiston tutkimusasemilla. Antoisinta on tieteellisen tiedon ja asiantuntemuksen vaihtaminen, toisilta oppiminen. Lahjakkaat väitöskirjantekijät ovat professorin kärsivällisiä opettajia ja parhaita tietämyksen ajantasaistajia.

Uuden tutkimushankkeen suunnittelu kollegojen ja jatko-opiskelijoiden kanssa on aina innostavaa – syntyipä hanke ja tulipa sille rahoitusta tai ei. Ajatukset kiitävät ja liitävät, osa ideoista unohtuu mutta saattaa nousta esiin myöhemmin juuri oikealla hetkellä.

Hallintohommatkin ovat tarjonneet hienoja kokemuksia, varsinkin työskentely laitosjohtajana yhdessä asiantuntevan, osaavan ja huumorintajuisen hallintotiimin kanssa ja aivan erityisesti uuden laitoksen synnyn euforiassa yliopistouudistuksen alkumetreillä. Hienoa oli tuolloin myös saada olla mukana rakentamassa uudistuneen humanistisen tiedekuntamme sisäisen yhteistyön käytänteitä innostuneessa, avoimesti keskustelevassa ja yhteen hiileen puhaltaneessa porukassa.

Kaikkein parasta aikaa yliopistossa olivat kuitenkin omat opiskelijavuodet vapaalla ja huolettomalla 1970-luvulla. Myös nykyopiskelijoille toivon parhaita mahdollisia opiskeluvuosia!