Takaisin

Juha Siltala

Juha Heikki Siltala
25.11.1957

Filosofian maisteri 1982 (yleinen historia) ja filosofian tohtori 1985 (Suomen historia), Helsingin yliopisto
Historian dosentti 1990–, Helsingin yliopisto
Kulttuurihistorian dosentti 1995–, Turun yliopisto

Suomen historian professori 1997–, Helsingin yliopisto
Tutkija 1985–1997, Suomen Akatemia

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Tieteellisten seurojen jäsenyydet
Suomen Historiallinen Seura
Suomalainen Tiedeakatemia
Association for Psychoanalytic Study of Culture & Society
International Society for Political Psychology
European Human Behavior and Evolution Association, Capitalism, State and Society -tutkimusverkosto

Palkinnot ja erityissaavutukset
Valtion tiedonjulkistamispalkinto 1993
MTV;n kulttuuripalkinto 1993
Tieteentekijöiden liiton vuoden tutkijan palkinto 1998
Väinö Tannerin säätiön palkinto 2000
Kirkon tiedonjulkistamispalkinto 2004
Suomen sosiaalifoorumin tunnustuspalkinto 2005
Naistoimittajien yhdistyksen palkinto 2005
Suomalaisen tiedeakatemian jäsenyys 2014

Kuva: Eetu Sillanpää, WSOY
Tekstit: Juha Siltala (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Ahdistustrilogia

Koska olin väitellyt Suomen historiasta, koko ajan karttuvan ja muuttuvan ”biososiaalisen synteesin” kulloinenkin sovellutusala oli löydettävä sen piiristä. Suomalaisen ahdistuksenkäsittelyn historiallisia solmukohtia avaava ”trilogia” Suomalainen ahdistus. Huoli sielun pelastuksesta (1992), Valkoisen äidin pojat. Siveellisyys ja sen varjot kansallisessa projektissa (1999) ja Sisällissodan psykohistoria (2009) ei vertaa Suomea muihin maihin eikä varsinkaan kerro mitään kansanluonteesta.

Empiirisesti mahdolliseksi osoittautui laadullinen analyysi yksilöitymisestä modernisoituvassa yhteiskunnassa ja sen tuottaman ahdistuksen sitomisesta ensin uskonnolliseen herätykseen, sitten kansalliseen herätykseen ja reformistisiin itsekasvatusliikkeisiin. Niiden avulla voitiin kokea yksilön erillisyys mutta säilyttää vertaisryhmään yhteys, kuvitteellisella tasolla varhaista kiinnittymistä muistuttavalla tunnevoimalla. Omia kykyjä voitiin ottaa käyttöön, jos niille ajatteli yhteishyvää palvelevan tarkoituksen.

Kahdesta ensimmäisestä kirjasta tuli oikeastaan luvallisen elämän historiaa. Aineisto vääristyi tietysti kirjoittaviin ja herkistyneisiin ihmisiin, mutta voidaan myös osoittaa lastenkasvatuksen kehittyminen ja pyrkimys yksilöllisyyteen laajemmissa piireissä sitä mukaa kuin tulevaisuus alkoi luvata parempaa ja ponnistelu kannattaa, varsinkin 1800-luvun loppupuolen taloudellisessa nousussa.

Kaksi ensimmäistä trilogiakirjaa olivat vielä psykoanalyyttisia mutta eivät patologisoineet kiinnittymistä ja ahdistuksen käsittelyä kulttuurin avulla. Päinvastoin vanhassa herännäisyydessä ja kansallisessa projektissa nähtiin suojaava siirtymätila, josta käsin uskalsi yrittää. Mielekkyyden ja toivon psykologia, työelämätutkimuksessani niin oleellinen osa, alkoi tulla mukaan. Se, samoin kuin Sisällissodan psykohistoriassa käytetyt ymmärtämisen ja jäsentämisen teoreettiset rakennuspalikat vastavuoroisuus, reiluus ja kontrollimotiivi viitoittivat tietä jatkoon.

Juha Siltalan suomalaisen ahdistuksenkäsittelyn historiallisia solmukohtia avaava ”trilogiasarja”. Kuva: Mika Federley.

 

Takaisin