Takaisin

José Filipe Silva

José Filipe Pereira da Silva
5.10.1975, Porto, Portugali

Filosofia, erikoistuminen opettajakoulutukseen, 1999; filosofian maisteri (keskiajan filosofia) 2004; filosofian tohtori (filosofia) 2009, Porton yliopisto.

Tohtorikoulutettava, Portugalin tieteen ja teknologian säätiö, 2004–2008
Invited assistant (keskiajan filosofia), Minhon yliopisto 2007–2008
Tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto, 2009–2011
Tutkija, Helsinki Collegium for Advanced Studies 2011–2014
Apulaisprofessori (keskiajan filosofia), Helsingin yliopisto, 2015–

Tutkimusteemat: Filosofian historia (erityisesti keskiajan filosofia), mieli/sielu – ruumis -suhde, mielen filosofia, epistemologia, poliittinen filosofia

Julkaisut, projektit ja muu tieteellinen toiminta
 

Palkinnot ja apurahat:
Koneen säätiön kokeneen tutkijan apuraha (2015)
Euroopan tutkimusneuvoston Starting Grant -rahoitus projektille Rationality in Perception: Transformations of Mind and Cognition 1250-1550 (2015–2020)

Teksti: José Filipe Silva (Tiia Niemelä, toim.)
Kuva: Veikko Somerpuro

Käännös: Tiia Niemelä

Parhaat muistoni Helsingin yliopistossa

Minulla on paljon hyviä muistoja ajastani Helsingin yliopistolla, mutta haluaisin valita niistä kaksi. Ensimmäinen on symposiumi Dynamics of Active Perception, jonka järjestin kollegojeni Kimmo Alhon (psykologian professori) ja Thomas Wallgrenin (filosofian yliopistolehtori) kanssa Helsingin tutkijakollegiumissa vuonna 2014.

Kahden hyvin tiiviin, virallisten esitelmien ja keskustelun täyteisen päivän jälkeen siirryimme kollegiumin yhteishuoneeseen ja väittelimme tuntikausia mielen toiminnoista, hyvinvoinnista, kielestä, tunteista ja muista aiheista. Erityisen palkitsevaa – ja mahdollista juuri Tutkijakollegiumin huippututkimusta ja tieteidenvälisyyttä tukevan linjan ansiosta – oli vilkas keskustelu kansainvälisten huippututkijoiden, psykologien, filosofien, lääkäreiden, kognitio- ja kirjallisuustieteilijöiden välillä.

Kuva: José Filipe Silvan kotiarkisto

Ehkä akateemisten tulisi pitää mottonaan jotain tämäntapaista: Ei ole niin syvää käsitteellistä juopaa, etteikö todella omistautunut tutkija pääsisi sen yli, vaikka se tapahtuisi kaukana hänen omalta mukavuusalueeltaan.

Toinen suosikkihetkeni oli puheen pitäminen Helsingin yliopiston lukuvuoden 2015-2016 avajaisten tunnustuksettomassa tilaisuudessa.

Keskellä kuumentunutta poliittista debattia 375-vuotiaaseen yliopistoon kohdistuvista leikkauksista tämä tuntui tärkeältä hetkeltä. On toki helpompaa puhua omasta kapeasta tutkimusalastaan kuin tavoitella sanoillaan laajempia merkityksiä.

Puheessani esitin, että satsaaminen kulttuuriin ja koulutukseen on tarpeellista, koska niissä on ratkaisu tämän hetken yhteiskunnallisiin haasteisiin. Suomessa tämä satsaus on menneinä vuosikymmeninä mahdollistanut talouskasvun ja samalla tasa-arvoisemman ja reilumman yhteiskunnan kehittymisen. Näistä arvoista olisi syytä pitää kiinni. Korostin myös sitä, että humanistisia tieteitä ja yhteiskuntatieteitä tarvitaan erityisesti nykyisten talousvaikeuksien keskellä, sillä ne edistävät ymmärrystä, joka on kehityksen edellytys. Näitä valintoja voi verrata aivojen kehitykseen: vaikka aivot ohjaavat selviytymisen kannalta välttämättömiä toimia kuten ravinnon etsimistä, niihin on kuitenkin kehittynyt myös edellytykset toiminnoille, jotka vaikuttavat elämän mielekkyyteen, kuten ystävystymiseen.

Muut voivat arvioida, täyttikö puhe tarkoituksensa, mutta niin laajasta aiheesta kuin tulevaisuudesta tai niin arvostetusta instituutiosta kuin Helsingin yliopistosta puhumista ei voi olla ottamatta henkilökohtaisesti, koska ne ovat meidän tulevaisuutemme ja meidän yliopistomme.

Kuva: José Filipe Silvan kotiarkisto

 

Takaisin