Jaakko Juteini
Päivän humanisti

Jaakko Juteini

Jaakko Juteini oli ”ensimmäinen varsinainen kirjailija suomen kielellä”. Hänen päätyönsä koostui sihteerin tehtävistä. Hän tuli kuitenkin tunnetuksi nimenomaan teoksistaan, joita hän kirjoitti sekä ruotsiksi että suomeksi kohdeyleisönsä mukaan. Valistusoppineisuus ja kansallisromantiikan ensi tuulet vaikuttivat hänen ajatteluunsa. Tekstit olivatkin aikakauteen nähden liberaaleja, mikä johti välillä vaikeuksiin. Juteinin suosio oli kuitenkin vahva, samoin kuin oli hänen merkityksensä niin kutsutun yleiskielen kehitykselle.

Jaakko Juteini

Jaakko Juteini  (Jacob Judén)
14. heinäkuuta 1781, Hattula – 20. kesäkuuta 1855, Viipuri

Turun Akatemia (mm. teologia, 1801-1810), kunniatohtori 1840, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto

Maistraatin sihteeri (1812 Hamina ja 1813–1840 Viipuri)

Kuva: Museovirasto
Teksti: Tero Juutilainen

Jaakko Juteini syntyi heinäkuussa 1781 hämäläiseen sukuun. Perheen toimeentulo oli rajallinen eikä perheen uusi tila kruununmailla tarjonnut kaikille perheen lapsille tulevaisuutta. Osittain paikallisen rovastin painostuksesta Jaakko lähetettiinkin 12-vuotiaan opintielle Hämeenlinnan triviaalikouluun, jonka seurauksena hänen nimensä muuttui viralliseksi muotoon Jacob Judén.

Lue lisää

Juteinilla oli kirjailijana kaksi persoonaa. Ruotsinnetulla nimellään hän kirjoitti ruotsiksi ja kohteena oli nimenomaan ruotsinkieliset, valtaa pitävät byrokraatit, joille hän esitteli ja selitti suomen kielen saloja. Suomeksi hän kirjoitti nimellä Jak. Juteini tarkoituksenaan nostaa suomenkielisen kansan sekä sen kielen osaamista ja statusta. Suomeksi hän saattoi myös kritisoida ruotsinkielisiä byrokraatteja, sillä sensuuria valvoneet tahot eivät ymmärtäneet täysin suomen kieltä.

Lue lisää