Henrik Meinander
Päivän humanisti

Henrik Meinander

Henrik Meinanderin opintie on ollut poikkeuksellisen lyhyt – ainakin maantieteellisessä mielessä. Hän valmistui ylioppilaaksi Svenska normallyceumista (Unioninkatu 2), opiskeli, tutki ja väitteli Helsingin yliopistossa (Unioninkatu 34 ja 36) ja on vuodesta 2001 lähtien toiminut professorina saman yliopiston ruotsinkielisessä historia-aineessa (Unioninkatu 38). Unioninkadun ulkopuolella Meinander on toiminut aktiivisesti paitsi opiskelijoidensa hyväksi myös sekä kotimaisissa että ulkomaisissa tieteellisissä seuroissa.

Henrik Meinander

Carl Henrik Meinander
19.5.1960, Helsinki

Filosofian tohtori 1994 (Suomen ja Skandinavian historia), Helsingin yliopisto
Master of Letters 1991 (Pedagogiikka), University of Glasgow
Filosofian kandidaatti 1987 (Suomen ja Skandinavian historia), Helsingin yliopisto

Tutkimusjohtaja ja tutkija 2015-, Demokratian voimavirrat -tutkimusohjelma, Helsingin yliopisto (Jane ja Aatos Erkon säätiö)
Historian professori 2001-, Helsingin yliopisto

Humanistisen tiedekunnan varadekaani 2010–2013, Helsingin yliopisto
Projektitutkija 2008–2010, Svenska kulturfonden
Vanhempi tutkija 2007–2008, Suomen Akatemia
Historian laitoksen laitosjohtaja 2004–2006, Helsingin yliopisto
Johtaja 2001–2002, Suomen Tukholman-instituutti
Projektitutkija 2000, Suomen Akatemia
Oppihistorian vt. apulaisprofessori 1997–1998, Helsingin yliopisto
Intendentti 1991–1997, Mannerheim-museo
Historian assistentti 1991–1997, 1998–1999, Helsingin yliopisto
Tohtorikoulutettava, Suomen Akatemia 1988–1989, Opetusministeriö 1990
Historian tuntiopettaja 1986–1987, Mattlidens gymnasium

Tutkimusteemat
Oikeistoradikalismi, urheiluhistoria, oppihistoria, historiografia, sotahistoria, aatteiden sosiaalihistoria, ruotsalaisuus Suomessa, turvallisuuspolitiikan historia, demokratian voimavirrat

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Palkinnot ja kunnianosoitukset
Årets Nors 2010 (Vuoden Norssi)
Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston palkinto tieteellisestä toiminnasta 2008
Ruotsin akatemian Suomi-palkinto 2007
Oskar Öflunds stifelse -säätiön palkinto 2002

Kuva: Julia von Boguslawski
Tekstit: Henrik Meinander (Tomas Sjöblom, toim.)
Kääntänyt Tomas Sjöblom

Eräs tärkeä näkökulma Henrik Meinanderin tutkimuksessa on ollut aatteiden sosiaalihistoria. Häntä on harvoin kiinnostanut aatteet sellaisinaan, sillä niiden alkuperää, merkitystä ja vaikutusta ohjaavat historialliset kontekstit ja vaikuttimet. Tämä oli jo Meinanderin pro gradun ja väitöskirjan näkökulma.

Lue lisää

Helsingin Unioninkatu on ollut minulle tärkeä miljöö. Olen saapastellut sitä pitkin lähes päivittäin sen jälkeen, kun aloitin koulunkäynnin Svenska normallyceumissa vuonna 1971. Samaa katua pitkin kävelin myös usein opiskeluvuosinani, ja kun humanistinen tiedekunta muutti Unioninkatu 38:aan, kuuluin niihin jotka saivat työpisteen korttelista.

Lue lisää

Henrik Meinanderin tärkeimmät luottamustoimet yliopistolla ja tiedeyhteisössä ovat olleet kaudet laitosjohtajana (2004–2006) ja varadekaanina (2010–2013) Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa, hallituksen ja tieteellisen neuvoston jäsenyys Svenska litteratursällskapet i Finlandissa (1998-) ja Suomen Tiedeseurassa (2003-) sekä inspehtorinvirka Nylands Nation vid Helsingfors universitet -osakunnassa (2010-).

Lue lisää