Takaisin

Hanna Snellman

16.4.1961, Sodankylä

Filosofian maisteri 1986 ja filosofian tohtori 1997 (kansatiede), Helsingin yliopisto

Vararehtori 2018–, kansatieteen professori 2012–, dekaani 2017–2018, varadekaani 2014–2016, dekaanin sijainen 2014–2015, Helsingin yliopisto

Suomalais-ugrilaisen kansatieteen assistentti 1987–2004, Helsingin yliopisto
Kulttuuriantropologian vs. assistentti 1991, Oulun yliopisto
Akatemiatutkija 2004–2007 ja Kollegiumtutkija 2008, Helsingin yliopisto
Finnish Chair 2007, Lakehead University, Kanada
Etnologian professori 2009–2012, Jyväskylän yliopisto

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Kuva: Ari Aalto
Tekstit: Hanna Snellman, Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Kesätöissä uitossa

Asuin 20 ensimmäistä vuottani talossa, jonka alakerrassa oli isäni työpaikka, Kemijoen Uittoyhdistyksen konttori. Itse olin kesätöissä samaisessa uiton konttorissa 14-vuotiaasta 20-vuotiaaksi radiopuhelinkeskuksena. Keskuksen tehtävänä oli seurata Kemijärven uiton hinaajien kulkua ja toimia viestin välittäjänä silloin, kun hinaajan kapteeni tarvitsi apua maista. Kaikenlaista sattui, esimerkiksi tulipaloja laivoilla ja tapaturmia. Myrskyt ja niiden uhat vaativat aina kommunikaatiota konttorin ja laivojen välillä.

Laivoihin otettiin yhteyttä saman kaavan mukaisesti, jossa uskoisin isäni soveltaneen sodassa oppimaansa. Esimerkiksi hinaajaa Uitto-5 lähestyin seuraavalla tavalla: ”Kuuleeko Uitto-5, konttori kuulee, kuuntelen?” Jos puolestaan Uitto-5:n kapteeni halusi lähestyä konttoria, tiedusteli hän, ”Kuuleeko konttori, Uitto-5 kuulee, kuuntelen?” Siihen vastasin, ”konttori kuulee, kuuntelen.” Tämän jälkeen toimitettiin kulloinkin kyseessä oleva asia.

Hinaajien tehtävänä oli hinata ”tarakat” eli kupopuomien ympäröimät tukkilautat Kemijärven läpi Autioniemen vastuulta Luusuan vastuulle. Jotta johto osasi ennakoida Ylä-Kemijoelta, Kitisenjoelta ja Luirojoelta tulevan puumäärän saapumisen voimalaitosten rytmittämälle Keski-Kemijoelle, laivojen kulkua seurattiin tarkasti.

Työhöni radiopuhelinkeskuksena kuului tiedustella säännöllisesti kunkin laivan kapteenilta heidän sijaintinsa. Sijainti merkittiin millimetripaperille, johon merkittiin myös erilaisista syistä johtuneet tauot ja laivojen tankkaukset. Päiväsaikaan ja viikonloppuina konttorissa työskentelevä vakituinen henkilökunta hoiti myös radiopuhelinasiat ja työaikani oli arkisin klo 16–24. Lapin keskiyön aurinko muistuttaa minulle aina päättyvästä työvuorosta.

Hanna Snellman hoitaa radiopuhelimen välityksellä Kemijärven uiton hinaajien kulunvalvontaa vuonna 1976. Kuva: Hanna Snellmanin kotiarkisto.​
Hanna Snellman hoitaa radiopuhelimen välityksellä Kemijärven uiton hinaajien kulunvalvontaa vuonna 1976. Kuva: Hanna Snellmanin kotiarkisto.​

Ennen siirtymistäni kesätöihin Museovirastoon ehdin olla myös kaksi kesää ylösottajana Kemijokisuun erottelulla Kemissä. Ylösottajan työnä oli suoristaa uittokeksillä tukkiveräjälle tulevat tukit, laskea 75 tai 80 tukkia yhtiöstä riippuen, kirjoittaa tukkien lukumäärä metallilapulle, liittää se metallilankaan ja juoksuttaa lappu tukkikoneen kuljettajalle, joka kiinnitti lapun tukkinippuun. Uitto perustui todennäköisyyslaskentaan: eri yhtiöiden osuus uitetusta puutavarasta ei perustunut siihen, että kukin yhtiö saisi juuri ne tukit, jotka heidän hakkuissaan oli kaadettu, vaan laskennallisen osuutensa.

Viimeisenä opiskelukesänäni sain Museoviraston Työväenkulttuuriprojektissa tehtäväkseni dokumentoida silloisen Kemijoen uiton kulun latvajoilta Kemijokisuun erottelulle. Seurasin yhden työryhmän työskentelyä kevään ja kesän ajan Ylä-Kemijoelta Autioniemeen, olin Kemijärvellä laivassa yhden vuorokauden dokumentoimassa ja parikin vuorokautta Luuksinsalmen ja Luusuan uittopirteillä, muutamissa uittopirteissä Ala-Kemijoella ja lopulta useamman päivän Kemijokisuun erottelulla.

Kitisenjoen uittoa dokumentoin vierailemalla useamman kerran Sodankylässä sijaitsevassa Portin uittotukikohdassa. Tein haastatteluja, piirsin asemapiirroksia ja pohjapiirroksia, otin valokuvia ja elin mukana osallistuvan havainnoinnin keinoin. Keräsin myös esineistöä Kansallismuseon kokoelmiin ja niinpä Museovirastosta löytyy keräämäni etnografisen aineiston lisäksi muun muassa uittokeksejä ja Kemijärven hinaukseen liittyviä millimetripaperille itse aikaisempina kesinä piirtämiäni laivojen kulkuun liittyviä graafeja.

Tästä kesätyötaustastani oli minulle väitöskirjatyössäni suuri etu muun muassa siksi, että uiton terminologia ja logiikka oli minulle tuttu. Sain myös mieluisan tilauksen Kemijärven kaupungilta 1980-luvun lopussa. Kaupunki tilasi minulta tekstin Kemijärven hinauksen liittymisestä eri paikkoihin Kemijärvessä. Laatimani teksti ja siihen liittyvä kartta on edelleen Pyhätunturille johtavan tien risteyksen levähdyspaikalla.

Kemijokisuun erottelua tukkiveräjällä 1982. Kuva: Hanna Snellmanin kotiarkisto.​
Kemijokisuun erottelua tukkiveräjällä 1982. Kuva: Hanna Snellmanin kotiarkisto.​
Takaisin