Venäjän kielen ohella olen tutkinut myös venäläistä mieltä. Olen vakuuttunut, että venäläisten ajatusmaailman parempi ymmärtäminen auttaisi länsimaita ja erityisesti Suomea välttämään turhaa nahistelua Venäjän kanssa. Tämä ei merkitse Venäjän harrastaman politiikan hyväksymistä. Näinhän toimimme Yhdysvaltojen suhteen. Voimme ihan hyvin käyttää Applen tuotteita ja katsella amerikkalaisia elokuvia, vaikka emme hyväksyisi Yhdysvaltojen aggressiivista ulkopolitiikkaa

Venäläiset ovat aina olleet kiinnostuneita omasta kansanluonteestaan ja identiteetistään. Näissä pohdinnoissa yksi kysymys on ollut ylitse muiden: kuuluuko Venäjä itään vai länteen. Eräät venäläiset tutkijat ovat sitä mieltä, että Venäjä oli vahvasti Eurooppa-suuntautunut ennen kuin mongolit valtasivat sen 1200-luvulla. Tämän näkemyksen mukaan parisataa vuotta kestänyt itäinen valta vierotti venäläiset eurooppalaisesta traditiosta ja istutti Venäjälle voimakkaan hallitsijan ja keskusjohtoisuuden kaipuun. Tätä perinnettä vahvistivat Venäjän omat tsaarit Iivana Julman ollessa tämän hallitsijatyypin räikein edustaja. Novgorodissa vallinnut demokraattinen perinne ei saanut jatkoa, kun Moskovasta tuli Venäjän keskus.

Historian kuluessa läntisen ja itäisen ideologian taistelu on jatkunut eri muodoissaan. Pietari Suuri yritti avata ikkunoita Eurooppaan 1700-luvun alussa, mutta hänelläkin oli paljon vastustajia. 1800-luvulla länsimieliset (zapadnikit) ja slavofiilit tulkitsivat kumpikin omalla tavallaan Georg Wilhelm Friedrich Hegelin oppeja ja korostivat joko tarvetta omaksua eurooppalaisia aatteita tai Venäjän erityisyyttä idän ja lännen välisenä ainutlaatuisena sivilisaationa. 1920-luvulla syntyi euraasialaisuus-liike, jossa Venäjälle rakennettiin johtavaa roolia aasialaisena maana.

Tällä hetkellä kysymys Venäjän asemasta omana erityisenä sivilisaationaan on jälleen hyvin ajankohtainen. Mielipidekyselyjen mukaan valtaosa venäläisistä haluisi kyllä Venäjän saavuttavan länsimaiden elintason, mutta sen pitäisi tapahtua erityisellä ”venäläisellä tavalla”. Useimmat haluavat ihmiskeskeisempää markkinataloutta ja suitsettua demokratiaa. Näihin asenteisiin vaikuttaa voimakkaasti se, mitä tapahtui 1990-luvulla. Silloin oli aluksi lyhyt euforian vaihe, jolloin moni uskoi läntisten arvojen tuovan parannusta elämään. Demokratian ensimmäiset harjoitelmat johtivat kuitenkin kaoottiseen uusien puolueiden sekamelskaan ja markkinatalouden oppien sisäänajo rapautti vanhat rakenteet eikä uusia syntynyt tilalle. Seurauksena on henkinen ja taloudellinen romahdus, jonka johti Venäjän kansainvälisen arvostuksen nollaantumiseen.

Kun venäläiset tutkijat kuvaavat venäläistä kansanluonnetta, säännöllisesti tulee esille impulsiivisuus ja spontaanius. Olennaista on hetkessä mukana oleminen, nopea reagoiminen siihen, mitä tapahtuu tässä ja nyt. Toinen usein mainittu piirre on ääriajattelu: ei ole keskitietä, vaan olet joko puolesta tai vastaan. Dualistinen, kahtiajakoinen suhtautuminen asioihin näkyy muun muassa asenteissa johtajiin. Heistä ei pidetä ja heitä arvostellaan voimakkaasti, mutta toisaalta heitä ei haluta vaihtaa kehenkään muuhunkaan, koska he luovat tarpeellista jatkuvuuden ja turvallisuuden tunnetta. Venäläisillä on taipumusta myös uskoa isojen ongelmien ratkeamiseen jollakin yhtäkkisellä ylhäältä päin tulevalla tempulla niin, että ihmisillä itsellään ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asioiden kulkuun.

Yhtä asiaa venäläiset eivät itse näe omassa maailmankuvassaan. Kutsun sitä suurvaltasyndroomaksi, mikä on helposti nähtävissä myös Yhdysvaltojen ja Kiinan politiikassa. Siinä on kaksi olennaista piirrettä. Ensinnäkin suurvallalla on enemmän oikeuksia kuin muilla. Tämä merkitsee mahdollisuutta tai suorastaan pakkoa valvoa kansallisia intressejä missä tahansa maapallolla. Useimmiten kyse on taloudellisista eduista, joskus myös territoriaalisista. Tämän turvaamiseksi puolustusmenot ovat suurvalloilla suhteellisestikin laskettuna suuremmat kuin pienissä maissa. Toinen suurvalloille ominainen piirre on taipumus määritellä muiden maiden tarpeet niiltä itseltään kysymättä. Tasa-arvoinen dialogi on tällaisella asenteella mahdottomuus.

Lisää venäläisyydestä:

• Arto Mustajoki. Miten venäläiset ajattelevat? Tiede-lehti 6.8.2015

Venäjään liittyviä blogikirjoituksia:

• Arto Mustajoki vuoden 2014 Finlandia-palkitusta kirjasta Jokapäiväinen elämämme
• Arto Mustajoki Kahtiajakautuneesta Venäjästä
• Arto Mustajoki Euroviisuista Venäjän näkökulmasta
• Arto Mustajoki Venäjän kansa syvistä riveistä Kniivilän kirjan pohjalta
• Arto Mustajoki korruptiosta venäläisessä koululaitoksessa
• Arto Mustajoki vuoden 2015 Venäjä-teemaisista Helsingin Kirjamessuista
• Arto Mustajoki lännen ja Venäjän välisestä ”dialogista”
• Arto Mustajoki Muumeista ja muista Venäjän tärkeimmistä kirjoista

Kirjoitus Idäntutkimus-lehdessä:

• Arto Mustajoki, Putin vitsien kohteena