Takaisin

Zachris Castrén

12.12.1868, Oulu – 31.1.1938, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1891, tohtori 1899 (uskonnonfilosofia, siveysoppi)
professorin arvo 1928, Helsingin yliopisto

Käytännöllisen filosofian (uskontofilosofian) dosentti 1903

Pohjalaisen osakunnan kuraattori 1899–1904
Pohjois-Pohjalaisen osakunnan kuraattori 1907–1908
Ylioppilaskunnan puheenjohtaja 1899–1903
Suomen Nuorison Liiton esimies 1899–1909
Valvojan vt. toimitussihteeri 1893 - 1894, päätoimittaja 1906–1908, 1914–1919
Helsingin työväenopiston ja sen suomenkielisen osaston johtaja 1914–1938

Nuorsuomalaisen puolueen perustajajäseniä, puolueen hallituksen jäsen 1906–1913 ja kansanedustaja 1909
Kansallisen Edistyspuolueen hallituksen jäsen ja ohjelmavaliokunnan puheenjohtaja 1925–1926

Kunnallisvirkamiesliiton varapuheenjohtaja 1919, puheenjohtaja 1920–1936
Henkisen Työn Yhtymän varapuheenjohtaja 1922–1934.

Kuva: Henkilökuva Helsingin työväenopiston Opistotalossa / taiteilija Kaapo Wirtanen 1938
Tekstit: Olli Siitonen

Liberaali suunnannäyttäjä

Zachris Castrén syntyi Oulussa varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen kauppiasperheeseen. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa uskonnonfilosofiaa ja siveysoppia jatkaen opintojaan useissa eurooppalaisissa yliopistoissa. Castrén toimi aktiivisesti yliopistossa ja hänet valittiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi 1900-luvun vaihteessa.

Castrén nimettiin vuonna 1903 Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian dosentiksi. Hän nautti opettajana laajaa suosiota opiskelijoiden ja kollegoiden keskuudessa, humaanin lähestymistapansa seurauksena. Professorin viransijaisuuksia hoitanut Castrén ei koskaan saanut omaa professuuria, mutta hänelle myönnettiin vuonna 1928 professorin arvonimi.

Uudistusmielisen filosofisukupolven osana toiminut Castrén otti ajatteluunsa vaikutteita muun muassa J. V. Snellmanin kansallisuusfilosofiasta, pasifismista ja sosiaaliliberalismista. Castrén käänsi liberaaliteologiaa käsittelevän Adolf von Harnackin ja sosiaalirevolutionismia ajaneen Herbert Spencerin pääteokset. Edellä mainittujen ajattelijoiden ohella hänen käsityksiinsä vaikutti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1908 voittanut Rudolf Eucken, jonka luennoilla Castrén viihtyi Saksassa opiskellessaan.

Castrén vaikutti osana Päivälehteä julkaisevaa sosiaali- ja kulttuuriliberaalien ryhmittymää ja toimi kahdesti myös dosenttien lehdeksi tituleeratun Valvoja-aikakauslehden päätoimittajana vuosina 1906–1908 ja 1914–1919. Hän kirjoitti nuorsuomalaisten äänenkannattajana pidetyssä valistustematiikkaa sisältävässä julkaisussa vahvasti oman filosofiakäsityksensä pohjalta.

Castrén ei karsastanut puoluepolitiikkaa, vaan hän oli mukana perustamassa Nuorsuomalaista puoluetta vuonna 1904, toimien K. J. Ståhlbergin ohella puolueen varpusiksi kutsutun vasemmistosiiven johtohahmoina. Hän työskenteli keskeisenä vaikuttajana puolueen maltillisen ja uudistusmielisen ohjelman taustalla. Vuonna 1918 taistellun sisällissodan jälkeen Castrén oli mukana perustamassa Kansallista Edistyspuoluetta ja hänet valittiin Päivälehteä seuranneen Helsingin Sanomien johtokuntaan.

Uskon Castrén koki ihmisten henkilökohtaisena asiana ja päätyi näin tuomitsemaan ulkoa kumpuavan uskonnollisen pakon sekä muodolliset rituaalit. Seurakunnilla tuli yhä olla keskeinen rooli kansan keskuudessa, mutta kirkon oli uudistuttava, ettei se vieraantuisi liikaa ympäröivästä yhteiskunnasta. Castrénin mukaan kristinoppi oli niin ikään tuotava tieteellisen tarkastelun piiriin. Hän ajoi perinpohjaisia uudistuksia 1918 perustetussa uskontokomiteassa ja esitti ainoana porvaripuolueen edustajana täydellistä uskonnonvapautta.

Castrén toimi mielipidevaikuttajana puoluepolitiikassa ja aikansa liberaaleissa julkaisuissa. Hänen yhteiskunnallisen vaikuttamisensa on sanottu olleen pääasiallisesti näkymätöntä ja suostuttelevaa, jääden näin vain pienen lähipiirin tietoon.

Lähteet:

Takaisin