Yliopistossa saa jo varhain tuta, mitä on pätkätyöläisen elämä. Opiskeluaikanani olin liian ujo ja kirjoihin hautautunut liittyäkseni opiskelijajärjestöihin, mutta kun astuin yliopiston ulkopuolelle harjoittamaan muita ammatteja, alkoi tuntua yhä tärkeämmältä tuoda esille tieteen ja taiteen ammatteja harjoittavien uran ja sosiaaliturvan ongelmia. Tähän tarjoutui ensin tilaisuus kirjoittamalla.

Esikoisromaanini Suden vuosi (2003) oli kannanotto ”virattoman” yliopistoväen ja tutkimuksen ja sivistyksen itseisarvon puolesta, ja samoja teemoja olen pitänyt esillä jatkuvasti kirjoituksissani, kolumneissani ja puheissani. Kirjoittaminen on edelleen tärkein keinoni vaikuttaa, koska se luontuu minulta parhaiten. Kirjailijaa pidetään usein kaikkien alojen asiantuntijana ja häntä kuunnellaan herkemmin kuin yliopiston prekariaatin edustajaa: tätä olen käyttänyt hyväkseni. Intialaisia tekstejä kääntämällä olen yrittänyt laajentaa kirjallisuuskuvaamme, joka liian usein rajoittuu länsimaihin.

Yhteiskunnallinen vaikutukseni tuntuu vahvemmin kirjallisuuden puolella. Aloitin järjestöurani Helsingin kirjailijoiden hallituksessa 2004. Luennoijana, panelistina ja haastattelijana olen sittemmin ajanut kirjallisuuden, kirjailijoiden ja kääntäjien asiaa. Loppuvuodesta 2014 osallistuin huomiota herättäneeseen Baltic Circlen Taidepoliittiseen tapahtumaan ja myös sen jatkoseminaareihin. Erityisen mieluisa pesti oli toimia Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen puheenjohtajana vuosina 2007, 2009. 2011 ja 2013, neljä kertaa peräkkäin, mikä on tähänastinen ennätys. Kokous on ollut tärkeä kohtaamispaikka Suomen ja muun maailman kirjailijoiden välillä. Olen sekä Suomen Kirjailijaliiton että Tietokirjailijoiden liiton jäsen. Kirjailijaliiton edustajana olen ollut vuodesta 2012 tekijänoikeusjärjestö Sanaston puheenjohtaja. Kirjallisten tekstien tekijänoikeuksien tuntemus, niitä koskevan lainsäädännön seuraaminen ja poliittinen lobbaaminen taiteen hyväksi on tullut Sanastossa tutuksi. Toivon, että siitä on tulevissa toimissanikin hyötyä.