Jos minulta kysytään parasta muistoa yliopistosta, ylitse muun mieleeni tulevat Auli Hakulisen luennot ja muu häneltä saatu oppi ja ohjaus. Parhaat muistot koskevat siis yliopiston älyllistä antia, oivalluksen ja inspiraation lähteitä. Hakulinen on onnistunut vaikuttamaan jokaisella kurssilla, johon olen osallistunut.

Aloitin yliopisto-opinnot germaanisella filologialla, mutta vaihdoin suomen kieleen 1985. Erilaiset kielihistorian tai vaikkapa pakolliset viron tunnit eivät tuntuneet omilta jutuilta. Mutta Hakulisen pragmatiikan kurssilla kolahti. Istuin myös kuin nakutettuna hänen fennistiikan historian luennoillaan. Kenties juuri Hakulisen keskustelunanalyysin kurssin vaikutuksesta käsittelin gradussanikin kirjoitettuja tekstejä dialogisuuden näkökulmasta. – Näkökulma, jonka parissa nyt yli 20 vuotta myöhemmin on useampikin tutkija.

Hyviä muistoja on myös niin kutsutulta kenttäretkeltä, joita suomen kielen opiskelijat vielä 1980-luvulla tekivät. Yliopiston Ladalla ja opiskelijakavereiden Skodalla ja kupla-Volkkarilla kiersimme talolta talolle nimestämässä ja murretta keräämässä: kielen lisäksi myös Turun läänin Lappi ja sen ihmiset tulivat monella tapaa tutuiksi.

Opiskeluajan sosiaalisen elämän parhaimmat muistot taitavat olla oman oppiaineen ulkopuolelta, vietin nimittäin aikaani juristiopiskelijoiden kanssa, Pykälän humanistimaskottina. Nyt kun oma tytär kulkee viininpunaisissa haalareissa, olen voinut kertoa hänelle, että ystäväni aikoinaan järjestivät pykälisteille ensimmäiset haalarit. Ystäväni äiti ja entinen käsityön opettajani, Hilkka Vuori piirsi haalarin logon tiedekunnan logo mallinaan.