Tutkijana koen olevan pikemminkin kielenkäytön kuin kielen tutkija. Olen erikoistunut tekstintutkimukseen ja kirjoitettuihin viranomaisteksteihin, joita olen katsonut muun muassa dialogin näkökulmasta. En ole koskaan sisäistänyt vuorovaikutuksen tutkimusta vain suullisen vuorovaikutuksen alueeksi.

Dialogisuudesta on pieni hyppäys intertekstuaalisuuteen, joka on monien tutkimusteni juonteena. Intertekstuaalisuus taas kytkeytyy muun muassa referoinnin ja retoriikan tutkimukseen ja vallankäytön pohtimiseen: mitä yhdestä tekstistä otetaan toiseen ja mitä lainatulla aineksella tehdään? Tutkimukseni edustivatkin alkuun ns. kriittistä diskurssianalyysiä, jossa taustalla on konstruktivistinen kielikäsitys.

Aloitin vuonna 2006 tutkimushankkeen Tekstualisoituva julkishallinto, joka on edennyt pitkälti opiskelijavoimin. Sen myötä konstruktivistinen kielikäsitys on alkanut saada yhä vahvemmin raameja genretutkimuksesta. Hankkeen opiskelijat − Kati Karvinen ja Jenni Viinikka etunenässä – ovat tarkastelleet asiakas- ja potilaskertomuksia puhtaasti niiden omista lähtökohdista irtautuen kriittisen perinteen kahlitsevista valtatulkinnoista.

Tämä on tuottanut uusia näkökulmia sekä kielen keinoista että kirjoitetun kielen kirjosta – ehkä uuden paradigman alkuakin. Toisin kuin puhuttua kieltä, on kirjoitettua kieltä usein pidetty homogeenisena. Sen variaation muotoja on käsitelty puutteina tai vaikkapa juuri vallankäytön ilmentyminä, ei kielen tai tekstilajin ominaisuuksina.

Sekä tekstilajintutkimus että virkakielen tutkimus johtavat monialaisuuteen: tekstintutkimus monimetodisuuteen ja virkakielen tutkimus monitieteisyyteen. Toiminkin lähes yhtä paljon sosiaalitieteen kuin lingvistiikan piirissä ja ohjaan opinnäytteitä myös esimerkiksi oikeustieteen puolelta.