Sirpa Seppälä aloitti teatteritieteen opiskelun Helsingin yliopistossa vuonna 1982. Sivuaineekseen hän valitsi puheopin. Kolmen vuoden jälkeen hän joutui toteamaan teatteritieteen opinnot itselleen liian teoreettisiksi. Teatteri – näytteleminen, käsikirjoittaminen ja ohjaaminen – oli jo tuolloin Seppälälle tärkeä harrastus, jota hän ei halunnut pilata ”ryppyotsaisuudella”.

– Siirtyminen teatteritieteen opinnoista kielten pariin on varmasti ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Sillä tavoin sain omimman osaamisalueeni ammatilliseen käyttöön ja toisaalta teatteri säilyi mieluisana harrastuksena. Puheopista puolestaan on ollut suoraa ammatillista hyötyä koko työurani ajan. Puhetekniikka, ääniterapia, äänenkäyttö sekä muut puhumiseen ja suulliseen viestintään liittyvät asiat konkretisoituvat työssäni lähes päivittäin. Näihin asioihin kieltenopiskelijoiden olisi hyvä kiinnittää yleisestikin huomiota opintoja suunnitellessaan.

Miettiessään uutta suuntaa opinnoilleen Seppälä oivalsi, että kielten opiskelu voisi olla käytännönläheisempää. Lisäksi hän oli aina ollut hyvä kielissä.

– Kieli on avain kulttuuriin. Tuo ajatus kuvaa suhdettani kieliin. Se on näkynyt myös voimakkaasti opinnoissani. Muistan ajatelleeni, että kieliaineet ovat aina hyödyllisiä, vaikka en tekisi kyseisellä kielellä päivääkään töitä.

Oli kuitenkin täysi sattuma, että Seppälä päätyi opiskelemaan slaavilaista filologiaa.

– Halusin opiskella kieliä, joita Suomessa ei moni osaa. Toinen päämääräni oli, että halusin opiskella kieliä, joista en voi päätyä opettajaksi. Tämän pohdinnan tuloksena sivuutin tavalliset koulujen kieliaineet.

Kun Seppälä kertoi pääaineen vaihtamispulmasta vanhemmilleen, sai hän yllätyksekseen oivan vinkin isältään.

– Insinööri-isäni, joka välillä leikillään ylpeili sillä, että hän ei kulttuuria harrasta, päästikin suustaan yllättävän lauseen. Hän ohjeisti minua opiskelemaan tšekkiä: ”Ajattele tšekkiläistä kirjallisuutta, elokuvia ja teatterimaailmaa, ja ajattele millainen kulttuurikaupunki Praha on. Minusta tuntuu, että se on sinun juttusi.”

Pääaineeksi valikoitui sitten slaavilainen filologia. Opintoihin kuului yksi länsislaavilainen kieli, tšekki, ja yksi eteläslaavilainen kieli, bulgaria. Lisäksi Seppälä opiskeli puolaa, slovakkia, saksaa ja hollantia. Muhkeaan kandidaatin tutkintoon hän mahdutti vielä aiemmat teatteritieteen opinnot ja puheopin perusopintokokonaisuuden.

– Opiskelu slaavilaisissa kielissä oli todellista pienryhmäopetusta. Saimme myös nauttia natiiviopettajista, koska siihen aikaan lehtorit tulivat omien valtioidensa lähettäminä tänne opettamaan. Huomasin hyvin pian, että kielet ovat todellakin minun juttuni. Pääsin niiden kautta nauttimaan kulttuuriharrastuksistakin uudella tavalla.

Seppälä kuvailee opiskelunsa olleen pitkää ja laveaa. Kurssien suorittamisen lisäksi hän ehti toimia niin oman aineen kuin ulkomaalaisten opiskelijoidenkin tutorina, kolmen ainejärjestön hallituksessa sekä opiskelijajäsenenä laitos- ja tiedekuntaneuvostoissa. Opiskelun hän rahoitti lainalla, kuten tuolloin oli tapana, vaikka teki myös töitä. Sitten tuli hetki, jolloin lainat piti maksaa takaisin. Samaan aikaan, 1990-luvun alkuvuosina, Itä-Euroopan maiden tilanne muuttui ja Seppälän kieliosaamiselle tuli kysyntää. Työelämä imaisi ja maisterin tutkinto jäi kesken.

Seppälä on usein pohtinut opintojen jatkamista ja yrittänyt palatakin tekemään maisterin tutkintoaan valmiiksi. Yrittäjän ammatissa opintovapaan pitäminen on kuitenkin osoittautunut liian vaikeaksi.

– Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten sen maisterin tutkinnon kanssa käy. Hyvin olen elämässä pärjännyt tällä kandidaatintutkinnollakin.