Filosofisen logiikan varhaisvuosina käytettiin aksomaattista metodia tuon logiikan peruskäsitteiden karakterisointiin. Kun sittemmin keksittiin Jaakko Hintikan ja Saul Kripken semantiikka modaalilogiikalle ja sen laajennuksille muihin filosofisen logiikan alueisiin, semanttiset menetelmät saivat etuaseman filosofien, matemaatikkojen ja tietojenkäsittelijöiden parissa. Nämä menetelmät eivät kuitenkaan osoita päättelyprosessien rakennetta, jotka välttämättä liittyvät loogiseen representaatioon.

Moderni todistusteoria on saanut alkunsa tyytymättömyydestä aksiomaattiseen menetelmään, yrityksessä esittää loogisen päättelyn prosessit totuudenmukaisesti. Sara Negrin työt tällä alalla kuuluivat ensin puhtaaseen todistusteoriaan vuosina 1997–2003 Gerhard Gentzenin, Oiva Ketosen, Albert G. Dragalinin ja Anne Sjerp Troelstran luomassa traditiossa. Vuonna 2003 Negri löysi tavan laajentaa aiemmin saavuttamansa tulokset filosofisen logiikan keskeisille alueille. Siihen aikaan monet pitivät todistussysteemien kehittämistä modaalilogiikalle ja sen lähialueille mahdottomana.

Ratkaiseva askel tässä ohjelmassa oli modaalilogiikan perustavien systeemien muotoilu järjestelmiksi todistussääntöjä, osana pitkälle kehitettyä metodologiaa todistusten rakenteen analysoimiseksi, josta Negri käytti nimitystä todistusanalyysi. Hänen käänteentekevä työnsä aiheesta ilmestyi vuonna 2005 ja siitä on sittemmin tullut hyvin laajasti referoitu ja vaikuttava työ, mm. useamman väitöskirjan perusta sekä Suomessa että ulkomailla. Tämän teorian esittely muodostaa neljännen osan hänen monografiastaan "Proof Analysis" jonka hän kirjoitti yhdessä professori Jan von Platon kanssa.