Olin yliopiston näkökulmasta epäilemättä kamala opiskelija. Opiskelin täysin päämäärättömästi kaikkea mikä kiinnosti, istuin lukemattomilla luennoilla, mutta suoritin kokonaisuuksia vähänlaiseen – toisin sanoen tuhlasin resursseja enkä tainnut pahemmin tuottaa pisteitä. Luin teoreettista filosofiaa, uskontotiedettä, kirjallisuutta, antropologiaa, venäjää, japania ja turkkia, myöhemmin myös matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa maantiedettä.

Suomentajan työn kannalta yksikään kurssi ei ollut turha. Oikeastaan työssä pitäisi tietää kaikesta kaikki, mutta koska se ei ole mahdollista, toiseksi paras vaihtoehto on mahdollisimman monipuolinen koulutus. Olenkin äärimmäisen kiitollinen jokaiselle yliopisto-opettajalleni. On todella surullista, jos tutkintojen tehostamisen nimissä mahdollisuus näennäisen turhien asioiden opiskeluun viedään.

Lämpimimmät muistoni Helsingin yliopistosta liittyvät vanhaan Orientalia-kirjastoon, joka sijaitsi silloin Meritullinkadulla. Opiskelua varten kirjastoon oli paras mennä lauantaiaamuisin. Muina päivinä oli suuri riski päätyä ystävien kanssa useammaksi tunniksi kahville ja munkille Kirkkokadun Alku-baariin.

Nykyisin Orientalia-kokoelma on osana Kaisa-kirjastoa. Vaikka uusi ja komea kirjasto ei vielä samalla tavalla kotoisalta tunnukaan, halusin työhuoneen mahdollisimman läheltä. On turvallista tehdä töitä, kun tietää vanhojen rakkaiden kirjojensa odottavan kiltisti vain lyhyen kävelymatkan päässä.