Opiskelu ja työskentely Helsingin yliopistossa on tuntunut toistuvasti jatkuvalta juhlalta. Se on monipuolinen ja dynaaminen organisaatio, yhteiskunta pienoiskoossa eri-ikäisine verkostoineen. Opiskeluaikana pääsin heti aloitusvuonna vanhempien opiskelijoiden verkostoihin, avain erilaiseen todellisuuteen. Yliopiston kätköistä löysin puolisonikin, kuten aika moni muukin.

Myös työyhteisönä yliopisto on mitä virikkeellisin ympäristö. On opiskelijoita, ja joka syksy yliopiston ovet aukeavat jollekulle ensimmäisen kerran. Sama uteliaisuus tulee sitten vastaan luennoilla ja iso kysymys toistuu: mitä annettavaa yliopistolla on elämälle. Onneksi yliopisto on paljon enemmän kuin tutkintojen tuotantolaitos. On vaikea ajatella vastaavaa instituutiota, joka kokoaisi samalla tavalla eri sukupolvet. Yliopiston työntekijänä on ollut avartavaa päästä samoihin neuvottelupöytiin ja työryhmiin muiden tieteenalojen edustajien kanssa.

Arvostan sitä, että yliopistossa on edelleen tilaa hiljaiselle tiedolle, joka yhdistää ihmiset, ajan ja tarinat. Mutta olen kiitollinen siitä, että yliopisto on nimensä mukaisesti alma mater, jolla riittää virettä ajaa ihmiset liikkeelle!