Pirjo Kukkonen on ensimmäinen ruotsin kielen kääntämisen professori niin Suomessa kuin maailmallakin. Kääntäminen on samalla niin pitsinnypläystä kuin laajojen asioiden hallintaa. Vasta kun kääntäjä tai käännöstutkija luupillaan alkaa tarkastella käännettävää tai tutkittavaa tekstiä, paljastuvat tekstin pienimmätkin piilossa olevat merkitykset. Kääntäminen on tiedon arkeologiaa, uteliaisuutta, salapoliisina olemista, etsimistä ja löytämistä.

Kukkonen on tutkinut mm. sitä, miten käsitteitä analysoidaan: miten tiede, tieto, rauha, hiljaisuus ja rakkaus saavat merkityksensä. Populaarikulttuurin tekstien ja laululyriikan kääntämisen tutkimuksissaan hän on 1980-luvulta lähtien tarkastellut tekstien kulttuurista kohtaamista ja laulujen nomadielämää tutkimalla suomalaista laulukulttuuria, maailmanmusiikkia tangoa, fadoa ja flamencoa ja niiden tekstejä tai sitä, miten lyyrisen kokoelman Kantelettaren laulutekstit siirtyvät ruotsin kieleen. Suurtyö on ollut tutkia, miten modernistiset tekstit, kuten Volter Kilven tekstit, kääntyvät ruotsiksi.

Kääntäminen ilmiönä on perustavaa laatua oleva semioottinen kategoria. Kääntämisen alalla Kukkosen tutkimuksen kohteina ovat kulttuurinen kääntäminen ja tulkinta, joiden juuret ovat filologiassa – filo ja logos, ’se joka rakastaa sanoja ja kieltä’; varhainen filologiahan oli sanojen ja tekstien tarkkaa tulkintaa ja ymmärtämistä, tekstikritiikkiä, tekstifunktioita ja stilistiikkaa suhteessa yhteyteensä. Siksi Kukkonen käyttää ylpeänä epiteettiä filologi niin kielen ja käännösten tutkimuksessa kuin semiotiikassa.

Kukkosen erikoisaloja ovat kulttuuri- ja sosiosemiotiikka, kääntämisen aloista kaunokirjallinen ja kulttuurinen kääntäminen, laulutekstien kääntäminen, av-kääntäminen sekä tv- ja elokuvakääntäminen. Suuria projekteja ovat olleet historiallinen väitöskirjatutkimus tiede-käsitteen ja tieteen kielen kehittymisestä (1989), Kanteletar-ruotsinnostutkimus (2009) ja Volter Kilpi ‑ruotsinnostutkimus (2014). Projekteista suurin on tällä hetkellä käynnissä, Fack och fiktion: Finlands svenska översättningshistoria 1800–2000 (Suomen ruotsalainen käännöshistoria 1800–2000), jossa tarkastellaan, miten kääntäminen on luonut kollektiivista muistia ja siirtänyt kulttuurista perintöä.

Kukkonen kuuluu laulunkääntämistutkimuksen edelläkävijöihin. Teoksessaan Tango Nostalgia (1996, 2. painos 2003) hän analysoi tangosanoituksia vuodesta 1800 eteenpäin, niin alkuperäisinä kuin eri kielille käännettyinä. Tutkimus Kantelettaren ruotsinnoksista puolestaan johti teokseen Det sjungande jaget (2009).

Opettajana ja tutkijana Kukkonen näkee kielen humanismin voimana ja tieteen ja tutkimuksen elämänasenteena. Kielen ja kirjallisuuden estetiikkaa ja rytmiä ruokkivat puolestaan taide ja musiikki. Kukkonen aloitti tutkimalla satiiria lingvistiikan ja stilistiikan näkökulmista, kunnes semantiikka – merkityksen kysymykset – alkoi kiinnostaa, ts. miten käsitteet liikkuvat ajassa ja paikassa ja kuvaavat historiaa ja kulttuurihistoriaa.

Seuraava askel merkityksen tutkimuksen tiellä on ollut semiotiikka, yleinen merkki-, merkitys- ja kommunikaatiotiede. Toisin sanoen se, miten käytämme, luomme, ymmärrämme ja tulkitsemme ei vain kielellisiä merkkejä, vaan kaikenlaisia inhimillisen kommunikaation merkkejä osana laajempia merkkijärjestelmiä, vaikkapa kieli- ja kulttuurisidonnaisten ilmiöiden, kuten tangon ja hiljaisuuden, tutkimukset osoittavat. Kääntämisen tutkimuksessa monitieteinen semiotiikka, kuten sosio- ja kulttuurisemiotiikka, kuvaa ja selittää kaikkia niitä moninaisia merkkejä, jotka rakentavat kulttuurin tuottamia komplekseja tekstejä.