Takaisin

Pirjo Kristiina Virtanen

Pirjo Kristiina Virtanen
5.1.1975, Karstula

Filosofian tohtori 2007 (Latinalaisen Amerikan tutkimus), dosentti 2013, Helsingin yliopisto
Filosofian maisteri 2000 (uskontotiede/filosofia), Turun yliopisto

Tutkija 2007–2015, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto
Jatko-opiskelija 2003–2007, Helsingin yliopisto
Projektiharjoittelija 2002, International Organization for Migration (Lissabon)
Hallinnollinen avustaja 2000–2002, Brasilian suurlähetystö Helsingissä

Tutkimusteemat:
Alkuperäiskansat, Brasilia, Amazonian alkuperäiskansojen sosiaalifilosofiat ja epistemologiat, posthumanismi, alkuperäiskansapolitiikka ja etnohistoria.

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Palkinnot ja erityissaavutukset:
Useita tutkimusapurahoja mm. Koneen säätiö 2008, Bourse Legs Lelong (CNRS/France) 2008, Sariola säätiö 2006, Helsingin Sylff -rahasto 2006, Suomen Konkordia liitto 2004, Suomen kulttuurirahasto 2003.

Kuva: Mika Federley
Tekstit: Pirjo Kristiina Virtanen (Tomas Sjöblom, toim.)

Alkuperäiskansat ja luonto

Pirjo Kristiina Virtanen oli puhumassa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 24.3.2015 aiheesta ”Amatsonian puhuvat kivet, kasvit, puut ja eläimet”. Hän kyseenalaisti tieteiden erottelua luontoon ja kulttuuriin ja kertoi muun muassa miten monille alkuperäiskansoille tuollainen kahtiajako on mahdoton.

”Yleinen piirre monille eri Amazonian alkuperäiskansoille on se, että siellä [ajatellaan että] eläinten ja kasvien maailmassa jatkuu samanlainen ihmiskulttuuri kuin ihmisten parissa. Eli kaikki subjektit näkevät ja kokevat eri asiat yhdellä ja samalla tavalla, kulttuurina. Myös eläimillä, puilla, kasveilla, heillä on omat johtajansa, heillä on omat rituaalinsa ja juhlansa. Ja voidaan ajatella että on yksi samanlainen kulttuuri, mutta monta erilaista luontoa. Kun taas meillä täällä länsimaissa ajatellaan että on olemassa yksi luonto, jonka ihmiset näkevät eri tavoilla.”

”Ruumiillisuus on hyvin keskeistä Amazonian tavassa elää ja olla. Ruumiillisuuden ajatellaan olevan avointa ja haavoittuvaa, tietyllä lailla hyvin epävakaata. Ihmisen täytyykin jatkuvasti tuottaa omaa ihmisyyttään tai omaa olemusmuotoansa. Ihmiset tuottavat sitä suhteessa muihin yhteisönsä jäseniin, eli on tärkeää että syödään oman yhteisön kanssa, tehdään työtä yhdessä ja niin edes päin.”

Takaisin