Takaisin

Pekka Tarkka

Pekka Sakari Tarkka
4.12.1934, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1964 (estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus), filosofian tohtori 1978 (kotimainen kirjallisuus), Helsingin yliopisto

Kirjallisuustoimittaja ja -kriitikko, Helsingin Sanomat 1958–1961, Uusi Suomi 1961–1967, Helsingin Sanomat 1969–1979, 1989–1999
Kulttuuriosaston apulaisesimies 1979–1984, esimies 1984–1989, Helsingin Sanomat
Kotimaisen kirjallisuuden assistentti 1969–1976, dosentti 1978–1985, Helsingin yliopisto
Lecturer, Finnish Literature, School of Slavonic and East European Studies, University of London 1980–1981

Teoksia:
Kirjallisuussosiologiaa: Paavo Rintalan saarna ja seurakunta (1966)
Hakuteos: Suomalaisia nykykirjailijoita, kuusi laitosta (1967–2000)
Biografioita: Salama (1973), Pentti Saarikoski I-II (1996–2003), Joel Lehtonen I-II (2009–2012)
Kirjallisuudentutkimusta: Novelli, Essee (Suomen kirjallisuus VIII, 1970); Putkinotkon tausta (1977)
Arvosteluja ja esseitä: Sanat sanoista (1984), Lause lauseesta (1994)
Kulttuurihistoriaa: Otavan historia 1918–1940 (1980); ”Nuoren tasavallan tiede ja taide”, ”Taistelut kulttuurista”, Suomen historia (1980–1988); Kapellimestari (Jukka-Pekka Sarasteen kanssa 2009)
Toimituksia: Joel Lehtosen kirjeitä; Pentti Saarikosken päiväkirjoja, pakinoita ja runoja; Jouko Tyyrin kirjoituksia; Volter Kilven ja Alvar Renqvistin kirjeenvaihto

Palkintoja ja erityissaavutuksia
Taiteen valtionpalkinto 2010
Suomi-palkinto 1996
Tatu Vaaskivi -palkinto 1978
Valtion kääntäjäpalkinto 1973

Kuva: Hanna Tarkka
Tekstit: Pekka Tarkka (Tomas Sjöblom, toim.)

Modernismin lumoissa

Nuorena kirjallisuuskriitikkona Helsingin Sanomissa olin suomalaisen modernismin lumoissa ja yritin kaikin voimin houkutella sille lisää lukijoita. Kirjoitin ylistävästi kaverini Pentti Saarikosken nuoruudenrunoista.

Realististen teosten suhteen taisin olla vähän sokea. Kun kirjoitin Väinö Linnan Pohjantähti-trilogiasta, vertasin sitä Frans Emil Sillanpäähän ja Joel Lehtoseen, Linnan tappioksi.

Aika tyhmä temppu, näin jälkeenpäin katsottuna, Linnan tavoitteethan olivat toiset. Mutta Akseli Koskelan hahmo oli jo silloin mielestäni sosiaalisesti tärkeä. Kirjoitin, että oli osoitus haavojen umpeutumisesta ja kansan sisäisestä eheytymisestä, kun uusi sankari löytyi punaisten joukosta.

Linnan arvostelu heijasti silloista vaihettani kriitikkona: modernisti ei arvostanut teoksen kielellis-taiteellisia ominaisuuksia. Samaan aikaan kuitenkin heräävä sosiaalinen tietoisuus näki sisällissotaromaanin kansallisen ja yhteiskunnallisen merkityksen.

Väinö Linnan kirjojen ansiosta kirjallisuus nousi tärkeäksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi. Ymmärsin, että kirjallisuustieteen opinnot eivät enää riittäneet. Sivuaineeksi valitsin sosiologian. Professori Erik Allardtin laudaturseminaari opetti, miten harjaannutaan tieteelliseen ajatteluun.

Helsingin Sanomien kriitikoita vuonna 1959 tai 1960: Timo Tiusanen, Pekka Tarkka ja Toini Havu. Kuva: Pekka Tarkan kotiarkisto.​
Helsingin Sanomien kriitikoita vuonna 1959 tai 1960: Timo Tiusanen, Pekka Tarkka ja Toini Havu. Kuva: Pekka Tarkan kotiarkisto.​
Takaisin