Ensimmäiset lukemani Dostojevskin romaanit saivat minut aloittamaan venäjän opiskelun lukiossa. Ensimmäisellä silloisessa Leningradissa käymälläni kielikursseilla löysin Dostojevskin Pietarin, yhtä aikaa konkreettisen ja kirjallisen kaupungin, joka on sekä kaunis ja ylväs että synkkä ja harhaanjohtava. Tämän yhdistelmän voiman ja vaarallisuuden olen saanut vuosikymmenten mittaan tuta niin fyysisillä kuin psyykkisillä retkilläni pitkin kaupunkia, jossa kaikki on mahdollista, mukaansatempaavaa, pettävää, koko ajan uusia kasvoja ja merkityksiä saavaa.

Kaksitasoinen myytti kaupungista, joka on toisaalta ikuiseksi suunniteltu kaunis ja komea eurooppalainen kaupunki ja toisaalta suolle ja sumuun rakennettu tuhoon tuomittu viimeisten aikojen kaupunki,  on elänyt venäläisessä kirjallisuudessa 1700-luvulta näihin päiviin asti. Tajunnassani se on elänyt jo vuosikymmenet, ja sen parissa askartelen edelleenkin.

Pidin yleisen kirjallisuustieteen (silloin vielä estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden) seminaarissa syksyllä 1969 esitelmän juuri suomeksi ilmestyneestä Andrei Belyin ”Peterburg” -romaanista, joka alkukielellä oli ilmestynyt viitenä eri versiona 1913–1922. Se on venäläisen symbolistisen proosan ehdoton huipputeos. Seminaariesitelmästä kehkeytyi sittemmin väitöskirja. Aikaa meni lähes 20 vuotta. Olin hyvä esimerkki myöhemmille tohtoriohjattavilleni tutkimustyön oheispuuhastelun vaaroista.

Belyin, symbolismin ja Pietarin myötä venäläisestä modernismista tuli keskeinen tutkimuskohteeni. Pietari-myytin matkassa päädyin sittemmin myös venäläiseen postmodernismiin. Pietarilainen kirjailija Andrei Bitov, ”venäläisen postmodernismin” isäksi mainittu, on ollut venäläisistä kirjailijoista toinen keskeinen tutkimuskohteeni.

”Modernismi ja postmodernismi venäläisessä kirjallisuudessa” oli ensimmäinen vetämäni tutkimusprojekti.

Siitä kasvoi kansainvälinen megaprojekti, joka on tuottanut lähes 20 väitöskirjaa. Monet niistä liittyvät myös Pietari-myyttiin. Venäläinen aikansa nykykirjallisuus on ollut tärkeä kiinnostuksen kohteeni näihin päiviin asti. Viime vuosina myönnän kyllä jo paljossa pudonneeni kelkasta. Kiinnostus uuteen kirjallisuuteen on vuosikymmenten varrella lisäksi poikinut jatkuvasti sanomalehtiartikkeleita, radio-ohjelmia, luentoja ja keskusteluja siellä ja täällä, mitä erilaisimmissa paikoissa ja mitä kirjavimmille yleisöille. Yleisömäärä on vaihdellut kourallisesta useisiin satoihin kuulijoihin. Kohtaamiset ja keskustelut paitsi oman alani tutkijoiden, myös venäläisten kirjailijoiden kanssa ovat olleet ratkaisevia myös kehitykselleni tutkijana.

Lisätietoa aiheesta

• Venäläinen mosaiikki – Johdatuksia venäläiseen kulttuuriin -verkkosivusto

• Emeritusprofessori Pekka Pesosen verkkosivut

 

Lisätietoa artikkelissa olevista kuvista

Kuva 1

Kuvassa professori Jefim Etkind toimii vastaväittäjänä Jefim Kurganovin väitöstilaisuudessa vuonna 1995. Pekka Pesonen toimii kustoksena. Etkind valittiin Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kunniatohtoriksi keväällä 1999. Hän kuoli ennen promootiota.

”Etkind oli pietarilainen professori, paitsi venäläisen, myös ranskalaisen ja saksalaisen kirjallisuuden spesialisti. Hänet erotettiin virastaan ja pakotettiin emigroitumaan 1970-luvun alussa. Hän vaikutti yli 20 vuotta Pariisin yliopiston professorina ja vieraili jatkuvasti eri puolilla maailmaa, 1980-luvun puolivälistä alkaen säännöllisesti myös Helsingissä, jossa Slaavilainen kirjasto oli hänelle tärkein paikka. Etkind oli loistava luennoitsija, joka vuosi toisensa jälkeen hurmasi niin opiskelijat kuin varttuneemmatkin kuulijat. Minulle kontakti hänen kanssaan on yksi tärkeimpiä muistojani.  Neuvostoliiton romahdettua Etkind alkoi jälleen käydä Venäjällä, missä hänelle palautettiin kaikki riistetyt akateemiset oppiarvot. Hänen muistolleen omistettua kansainvälistä seminaaria Etkindovskie tštenija on pidetty Pietarissa  säännöllisesti vuodesta 2000 alkaen.”

Kuva 2

Kuva on Pekka Pesosen väitöskaronkasta vuodelta 1987. Onnittelijoina ovat vuorossa työtoverit. Pesonen ottaa ensimmäisen ryypyn juuri lahjaksi saamastaan kauniista pikarista. Hän vetäisee ryypyn ”do dna” (pohjaan asti), koska kollegat siihen laulaen kehottavat.

Kuva 3

Kirjailija Andrei Bitov Helsingin yliopiston hallintorakennuksen edessä vuonna 1987. Kirjailija, jonka tuotanto on ollut yksi keskeisiä Pekka Pesosen tutkimuskohteista.

Kuva 4

Projekti ”Modernismi ja postmodernismi venäläisessä kirjallisuudessa ja kulttuurissa” sai alkunsa Joensuussa. Pekka Pesonen veti sittemmin projektia yhdessä Natalia Baschmakoffin kanssa ja järjesti hänen kanssaan kanssa pienen seminaarin lahjakkaille opiskelijoille, kolmantena ohjaajana mukana oli Olga Kušlina Pietarista. Kuvassa olevasta joukosta on tullut viisi tohtoria, kahdesta heistä jo professorikin.

Kuva 5

Pietari-teema ja myytti ovat mukana useissa Pekka Pesosen ohjauksessa valmistuneessa väitöskirjassa. Kuvassa Joseph Brodskyn Pietari-kuvasta vuonna 2003 väitellyt Maija Könönen pitää karonkkapuhettaan. Hän on nykyisin Itä-Suomen yliopiston venäläisen kulttuurin tutkimuksen professori.

Kuva 6

Jouluaatto opiskelija-asuntolassa Leningradissa vuonna 1971, Vasilin saarella osoitteessa Ševtšenko 25.  Siellä Pekka Pesonen vietti lukuvuoden sekä Belyitä tutkien että kieltä ja kulttuuria aktiivisesti kantapään kautta oppien.

”Kuvan nappasi Paula Simola (sittemmin Pesonen), jonka kanssa vietimme unohtumattoman kahdenkeskisen joulun puolityhjässä talossa ja typötyhjässä huoneessa, jossa tavallisesti kävi melkoinen kuhina. Yöpyä asuntolassa ei saanut naisseuralaisen kanssa. Se oli mahdollista hotelli Oktjabrskajassa, jossa Paula asui suomalaisen turistiryhmän kera. Niin asuntolassa kuin hotellihuoneessa saatoin kunnostautua morsioni silmissä muun muassa taitavana torakan tappajana.”