Kansainvälisessä toiminnassa olen ollut mukana ennen muuta vetämieni tutkimusprojektien myötä. Olen ollut mukana järjestämässä kolmatta kymmentä kansainvälistä seminaaria. Niistä paras muisto on vuodesta 1987 alkaen järjestetyistä niin kutsutuista Tartto-seminaareista.

Pohjoismainen venäläisen kirjallisuuden tohtorikoulu toimi muutamia vuosia erittäin aktiivisesti järjestämällä tehokkaita seminaareja, joihin puhujiksi kutsuttiin huippunimiä eri puolilta maailmaa. Viimeisin projekti, jossa olin mukana, oli monitieteinen ”Understanding Russianness”. Siinä oli mukana sosiologeja, folkloristeja, lingvistejä ja kirjallisuuden tutkijoita.

Semiotiikan harrastus vei minut mukaan Kansainvälisen semiotiikan instituutin toimintaan ja johtotehtäviin. Imatran suuret kansainväliset kongressit ja monenlaista eri alojen väkeä koonneet talvikoulut ovat parhaimmillaan olleet ikimuistettavia.

Kansainvälisistä tehtävistä kiinnostavimpia ovat olleet arviointitehtävät ulkomaisissa yliopistoissa. Turhauttavimpia ovat puolestaan olleet yritykset pistää Brysselissä kaikkia maailmassa ilmestyviä kirjallisuudentutkimuksen alan julkaisuja arvojärjestykseen kansainvälisessä komiteassa, jonka ”nollatuloksilla” pyritään rankkaamaan humanistista tutkimusta.

Omassa yliopistossa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta on tuettu ja pantu järjestykseen monissa eri instituuteissa, olen ollut mukana Neuvostoliitto-, sittemmin Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin, Renvall-instituutin, Aleksanteri-instituutin toiminnassa ja johtokunnissa. Viime mainittujen toiminnassa olen ollut eri tavoin mukana niiden perustamisesta lähtien.

Suomalaisten slavistien oma yhdistys on Slavistipiiri, joka vastikään täytti 50 vuotta. Toimin sen puheenjohtajana toistakymmentä vuotta 1980- ja 90-luvulla.

Olen kirjoittanut venäläisestä ja jonkin verran muustakin kirjallisuudesta Helsingin Sanomissa säännöllisesti vuodesta 1975 alkaen. Ensimmäiset radio-ohjelmani tein jo sitä ennen. Erityisen tärkeitä minulle ovat olleet 2000-luvulla tehdyt ohjelmat yhdessä toimittaja Eeva Luotosen kanssa, mm. 20-osainen sarja ”Venäläiset viisaat” (2003–2005), jossa vierainamme oli paitsi tutkijoita ja suomentajia, myös teatteri-ihmisiä, poliitikkoja ja lehtiväkeä jne.

Kansainvälisesti näkyvin ja kiinnostavin tehtävä tutkimustyön ulkopuolella oli mukana olo Venäjän merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon raadissa vuonna 1999. Siihen kutsuttiin mukaan aina yksi ei-venäläinen jäsen. Olin ihan eri kannalla raadin enemmistön kanssa. Sivuutetut kirjailijat vetivät minut esiin omana miehenään, heidät taas leimattiin kirjailijoiksi, joita ”ymmärtävät vain länsimaiset slavistit”. Jälkimmäinen määrittely on jäänyt elämään. En tiedä pitäisikö siitä olla ylpeä.

Vuonna 2013 perustimme yhdessä kollegojen ja ystävien kanssa ”Venäläisen kirjallisuuden seuran”. Se on järjestänyt luentosarjoja, kirjallisuusmatkoja, pitänyt lukupiiriä ja julkaissut Ajan kohina -verkkolehteä.  Jäseninä on tällä hetkellä n. 300-päinen aktiivinen joukko mitä erilaisimmilta elämän aloilta.

• Venäläisen kirjallisuuden seuran tuorein luentosarja ”Dostojevski” järjestetään 9.3.–4.5.2015 klo 18–20. Helsingin yliopiston Metsätalon salissa 6 pidettävät luennot ovat kaikille avoimia.