Parhaat muistoni yliopistolta liittyvät ihmisiin. Tutustuin rakkaimpiin ystäviini ja aviopuolisooni Atro Kahiluotoon yliopiston päärakennuksen tupakkahuoneessa. Olin asunut koko lukioikäni pienessä kylässä, jonka kuplassa olin ainoa runoutta, venäläisiä klassikoita ja filosofiaa ahmiva nuori kummajainen. Yliopistolla tutustuin hengenheimolaisiin ja muutin heidän kanssaan asumaan. Perustimme ”Kaivo ja Tähti” – nimisen kommuuniin, koska kämppämme sijaitsi Kaivopuistossa Tähtitorninkadulla. Järjestimme keskustelupiirejä, joissa puhuttiin estetiikasta, kirjallisuudesta ja filosofiasta ja perustimme vuosien mittaan monenkarvaisia opintopiirejä. Itse muistan kuuluneeni ainakin Husserl-, Heidegger-, Derrida- ja Nietzsche-opintopiireihin.

Ennen 90-luvun lamaa juuri kukaan meistä ei koskaan pohtinut, mitä aiomme tehdä valmistuttuamme. Kun tulin opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä, laitoksemme professori varoitti meitä uusia opiskelijoita yrittämästä valmistua liian nopeasti, jottei sivistykseen jäisi liikaa aukkoja.

90-luvun laman aikana tulosajattelu istutettiin yliopistolle valtionhallinnon tuottavuusohjelman nimissä. Hallintoa irtisanottiin, toimistotehtäviä siirrettiin opettajille ja ajankäytöstä piti alkaa raportoida. Vaikka tuotimme joka vuosi enemmän opinnäytteitä pienemmällä henkilökunnalla, oppiaineen määrärahoja leikattiin jatkuvasti. Yliopistojen kurjistamiskehitys on jatkunut katkeamattomana siis jo 90-luvun lopulta saakka. Luulen olevani etuoikeutettu jo siksi, että olen ylipäätään saanut aloittaa opintoni Taiteiden tutkimuksen laitoksella ennen kuin sivistysyliopistosta ja taiteesta tuli Suomessa sanoja, joita päättäjät eivät kehtaa käyttää.

Tutkijan uran mieliinpainuvimpia hetkiä olivat erilaiset kansainväliset seminaarit ja työskentely ulkomailla. Erityisellä kiitollisuudella muistan Kirsti Simonsuuren johtaman Suomen Ateenan Instituutin monitieteellisen tutkimusryhmän retket ja seminaarit Kreikassa vuosina 1998–2001, Maurice Blanchot – seminaarin Sorbonnen yliopistossa juuri Blanchot’n kuoleman jälkeen vuonna 2003 sekä väitöstilaisuuteni, jota opponoimaan lennätettiin merkittävä Blanchot-tutkija Michael B. Holland Oxfordin yliopistosta.