Otto Wille Kuusinen oli tunnettu naistenmies ja ehti elämänsä aikana naimisiin kolmesti. Ensimmäinen vaimo Saima Dahlström (1873­-1950) oli Kuusisen koulutoverin sisar, johon Kuusinen tutustui vieraillessaan Dahlströmien kotitilalla Luhangassa. Saima Dahlström oli Kuusista kahdeksan vuotta vanhempi ja talollisen tytär, mutta ilmeisesti hän ei piitannut säätyasemaansa liittyvistä sovinnaisuuskäsityksistä, sillä suhde köyhään räätälinpoikaan syveni nopeasti.

Pariskunnan ensimmäinen tytär Aino syntyi heinäkuun lopulla 1901, mutta heidät vihittiin vasta 20.10.1902. Kuusinen keskeytti opintonsa vuodeksi esikoisen syntymän jälkeen ja palasi Keski-Suomeen hankkimaan perheelleen elantoa, mikä ilmeisesti toi hänelle lopulta tulevien appivanhempien hyväksynnän.

Tuore vaimo ja pieni tytär, joka kuoli jo vuonna 1903, jäivät vaimon sukulaisten luokse Luhankaan Kuusisen palatessa jatkamaan opintojaan Helsinkiin syksyllä 1902. Seuraava tytär Hertta syntyi 1904, poika Esa 1906 ja tytär Riikka 1908, niin että kun perhe lopulta seurasi isää pääkaupunkiin vuonna 1909, oli Kuusisella jo neljä suuta ruokittavanaan. Helsingissä syntyivät vielä nuoremmat pojat Heikki vuonna 1911 ja Taneli vuonna 1913.

Sisällissodan jälkeen Kuusinen pakeni Neuvostoliittoon, ja kuten monet muutkin paenneet punaisten johtajat, erosi samassa yhteydessä vaimostaan – ilmeisesti helpottaakseen Suomeen jääneen perheen mainetta, mikä ei tosin ollut kovin tehokas keino. Avioparin välit olivat ilmeisesti viilenneet jo ennen sisällissotaa, mutta Kuusinen ei kuitenkaan täysin katkaissut välejä perheeseensä maanpaossaan, ja kolme vanhinta lasta seurasivat isäänsä Neuvostoliittoon 1920-luvulla.

Tytär Hertta Kuusinen jatkoi isänsä ideologisissa jalanjäljissä ja olikin Suomen kommunistisen puolueen näkyvimpiä hahmoja 2. maailmansodan jälkeen. Poika Esa Kuusinen vaimoineen samoin kuin Riikka-tyttären aviomies joutuivat puolestaan pidätetyiksi Josif Stalinin puhdistusten aikana. Ollessaan talvisodan aikana Stalinin asettaman Terijoen nukkehallituksen johdossa Otto Wille Kuusinen käytti asemaansa poikansa vapauttamiseksi, mutta käly ja lanko saivat pärjätä omillaan. Esa Kuusinen menehtyi vankileiriaikanaan saamaansa keuhkotautiin jo 1949, mutta Riikka Kuusinen oli läsnä vielä isänsä hautajaisissakin.

Toiseen vaimoonsa Aino Kuusiseen (ent. Sarola, o.s. Turtiainen ) (1886–1970) Otto Wille Kuusinen tutustui piileskellessään Suomessa vuonna 1919. Aino Kuusinen siirtyi Neuvostoliittoon vuonna 1922 ja avioiduttuaan Kuusisen kanssa hänestä tuli myös Kominternin työntekijä. 1930-luvun alkupuolen Aino Kuusinen oli Kominternin lähettämänä töissä ensin Yhdysvalloissa ja sen jälkeen Japanissa. Pitkät poissaolot Moskovassa viilensivät myös tämän avioparin välejä, ja Aino Kuusinen toteaa muistelmissaan palanneensa Yhdysvalloista ”täysin vieraan ihmisen” luokse.

Otto Wille Kuusinen on kuuluisa nimi, koska hän säilytti henkensä, vapautensa ja asemansa Stalinin puhdistuksissa, mutta Aino Kuusinen ei ollut yhtä onnekas. Hänet vangittiin 1938 ja hän vietti lyhyttä vapausaikaa lukuun ottamatta seuraavat 17 vuotta elämästään vankiloissa ja pakkotyössä. Hän kuitenkin selvisi kokemuksistaan hengistä, mutta ymmärrettävästi katkeroitui raskaasti aviomiehelleen, joka ei ollut tehnyt elettäkään vaimonsa vapauttamiseksi.

Aino Kuusinen näki Otto Wille Kuusisen vangitsemisensa jälkeen seuraavan kerran vasta tämän hautajaisissa vuonna 1964. Miehensä kuoleman jälkeen Aino Kuusinen koki vihdoin mahdolliseksi jättää Neuvostoliiton taakseen, ja hän palasi Suomeen vuonna 1965. Hän kirjoitti vielä vanhalla iällään muistelmansa ajastaan Neuvostoliitossa, ne julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1972.

Otto Wille Kuusisella ei ollut kiirettä vapauttaa virallista aviovaimoaan vankeudesta, sillä jo vuonna 1935 hän oli Krimillä oleskellessaan tavannut itseään 30 vuotta nuoremman lääketieteen opiskelijan Marina Amiragovan, joka seurasi Kuusista Moskovaan. Koska Otto Wille ja Aino Kuusinen eivät koskaan virallisesti eronneet, vaikka elivätkin erillään, ei Marinan Amiragovan ja Kuusisen avioliitto ollut virallinen.

Marina Amiragova synnytti Kuusiselle vuonna 1937 Violetta-tyttären, joka kuitenkin kuoli alle vuoden ikäisenä. Hän oli myös paikalla Kuusisen hautajaisissa vuonna 1964, samoin kuin virallinen aviovaimo Aino Kuusinen, joka ei kuitenkaan mainitse muistelmissaan Amiragovaa sanallakaan.

Jälkimaailma on jäänyt ihmettelemään, miten vannoutunut kommunistisen aatteen mies saattoi jättää omat läheisensä kohtalon armoille, mistä varmasti kumpuaa Kuusisen hahmon ristiriitainen maine. Täydellisiä vastauksia saadaan tuskin koskaan, mutta ilmeisesti henkilökohtaisten ihmissuhteiden uhraaminen on osasyy sille, että Kuusisen onnistui selvitä Stalinin vainoista hengissä ja säilyttää asemansa Neuvostoliiton korkeimmassa johdossa.

Lähteet:
Kuusinen, Aino. Jumala syöksee enkelinsä. Muistelmat vuosilta 1919-1965. suom. Aaro A. Vuoristo. Otava. Keuruu 1972.
Sainio, Venla. Kuusinen, Otto Wille. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 24.9.2015.
Salminen, Vesa (toim.). Nuori Otto Ville Kuusinen 1881-1920. K.J. Gummerus Osakeyhtiö. Jyväskylä 1970
Uitto, Antero. Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna. Juva 2013.