Sain mahdollisuuden opettaa heti jatko-opiskelijaksi päästyäni, ja opetus olikin tärkeä osa elämääni lähes koko väitöskirjan teon ajan. Opetin sekä kirjallisuushistoriaa että teoreettista peruskurssia, ja assistenttina annoin myös henkilökohtaista opinto-ohjausta. Vaikka opetustyöt hidastivatkin varsinaisen väitöskirjan valmistumista, johon meni seitsemisen vuotta, opettaminen on haastanut ja kehittänyt minua tavalla, jota pidän korvaamattoman tärkeänä.

Opiskelijat eivät päästä helpolla, ja jos heidät haluaa saada todella kiinnostumaan aiheesta, on vuorovaikutukseen antauduttava. Tämä on ollut minulle todella antoisaa ja valmistanut nykyiseen työhöni, johon kuuluu monenlaisia julkisia esiintymisiä. Toivon, että jossain vaiheessa työni vie minut taas opettamaan, se olisi todella mielenkiintoista ja haastavaa.

Tutkimuksen ja tietokirjoittamisen välille rakennetaan usein vastakkainasettelua, mutta itse koen eron hyvin liukuvaksi. Jos suhtautuu itse tietoon kunnianhimoisesti, ja pyrkii kohti uutta, voi myös laajalle yleisölle kirjoitettu tietokirja olla hyvää tutkimusta. Eikä tutkimuksella enää ole varaa pysytellä norsunluutornissaan, etenkin kun tutkimuksen julkaiseminen on yhä vaikeampaa.

Minulle niin tutkimuksen kuin tietokirjoittamisenkin ytimessä on pyrkimys kirjoittaa hyvin. Väitöskirjan tekeminen oli minulle ennen kaikkea itsensä ilmaisemisen ja kirjoittamisen harjoittamista. Minulla oli onnea saadessani ohjaajakseni professori Pirjo Lyytikäisen, jolla on hyvin tarkka kielen- ja tyylintaju, ja joka haastoi kirjoittamaan hyvin väitöskirjaa tehdessäni. Ajattelun ja kirjoittamisen selkeys liittyvät olennaisesti yhteen, ja kirjoittajan käsityötaidon oppiminen on parasta, mitä olen Helsingin yliopistosta saanut.