Avoimen tieteen kenttään tupsahdin ikään kuin ulkopuolelta ja pääsin ripeästi kiinni tekemiseen mm. Open Knowledge Finland (ry) -yhteisön parissa. Avoimen tieteen piirissä yhteishenkeä valaa ajoittainen vilpitön tekemisen riemu ja usko uuteen. Tämä on saanut minutkin innostumaan myös täysin uusista asioista, kuten avoimen kaupunkidatan merkityksen pohtimisesta humanistina.

Samalla kun Helsingin yliopistossa edistetään laajalla rintamalla digitaalisia ihmistieteitä sekä myös digitalisaation tutkimusta, ymmärrän hiljalleen, miksi on suorastaan välttämätöntä, että humanistit lähtevät mukaan erilaisiin tulevaisuuden kaupunkeihin, asumiseen sekä liikkumiseen liittyviin hankkeisiin. Humanistit ovat aidosti mukana vaikuttamassa ja kantamassa vastuuta tulevasta, eivätkä ainoastaan kritisoimassa tarkkailun ja vallankäytön kulttuurin lisääntymistä (jota totta kai tulee myös arvioida kriittisesti).

Humanisteina meillä tulee olla uskallusta tutkia riittävän suuria ja samalla myös vaikeita kysymyksiä. Tämä ei tarkoita etteikö juuri ne pienemmät tarinat olisi niitä mielenkiintoisimpia, mutta niiden kertomista varten tarvitaan laajaa perspektiiviä. Samalla alibimaisesta näpertelystä pitäisi päästä eroon. Yhteistyön ja laajempien aineistojen tutkimuksen kautta myös keskeiset tutkimuskysymykset toivon mukaan näyttäytyvät kirkkaina.

Leo Lahti on auttanut minua käsittämään kuinka juuri “avoimuus edistää tutkimustiedon julkista kritiikkiä ja hyödyntämistä, joka on tieteen kulmakivi.” Nimenomaan humanistisessa tutkimuksessa tarvitsemme lisää toistettavuutta, jatkokäyttöä, tehokkuutta ja laatua.

Vaikka olenkin kyyninen historioitsija, väittäisin uskovani vilpittömästi tästä avoimuudesta seuraavaan suhteelliseen edistykseen. Samalla kun digitaalisten ihmistieteiden parissa liikutaan tutkimuskysymykset edellä, niin voidaan miettiä horisonttia, johon nousee muutakin kuin tummia pilviä.