Musiikkifilosofisella väitöskirjallani Innovaation ja tradition idea oli kaksi mottoa: yhtäältä Paavo Heinisen ajatus siitä, että hänen tutkimuksensa suomalaisista säveltäjistä oli “laajennettua narsismia: kiinnostusta siihen, mitä tapahtuu tässä maassa säveltävälle ihmiselle”, ja toisaalta Noam Chomskyn ajatus siitä, että “keskeinen ongelma maailman selittämisessä on sen määritteleminen, kuinka ihmiset todellisuudessa selittävät maailmaa”.

Suuntauduin alun pitäen oman aikamme taidemusiikin historialliseen ja analyyttiseen tutkimukseen, minkä lisäksi perehdyin musiikkia koskevaan kielenkäyttöön aate- ja reseptiohistoriallisissa töissäni. Nämä ydinalueet säilyivät myös opetuksessani loppuun asti.

Vuonna 1985 Turun yliopistoon perustettiin musiikkitieteen oppituoli, ja tulin viran hoitajaksi professori Irmeli Niemen houkuttelemana. Seuraavana vuonna sain nimityksen virkaan ja vuonna 1987 muutin Turkuun asumaankin. Oli innostavaa päästä kehittämään uuden oppiaineen sisältöjä ja rakenteita, luoda kontakteja Åbo Akademiin ja Turun konservatorioon ja yrittää ottaa huomioon myös opiskelijoiden erilaisia työtehtäviä käytännön musiikkielämässä.  Laajimmat tutkimusprojektit liittyivät Suomen musiikinhistoriaan (yhdessä professoreiden Fabian Dahlströmin ja Erkki Salmenhaaran kanssa) sekä musiikillisen kulttuuri-identiteettiin.