Mika Waltari syntyi Helsingissä vuonna 1908. Isä Toimi kuoli jo vuonna 1914, joten pojan koulutuksesta huolehtivat äiti Olga Johansson ja setä Toivo. Mika Waltarin kirjalliseen tuotantoon lapsuuden olosuhteet vaikuttivatkin vahvasti. Teosten päähenkilöille tuli usein toistuvaksi ominaisuudeksi poissaoleva isä ja läheinen äiti-suhde.

Kirjalliselle uralle suuntautumisessa Toivo-sedällä oli ratkaiseva merkitys. Hänen aloitteestaan Suomen Merimieslähetys tilasi 17-vuotiaalta Waltarilta uskonnollisen kertomuksen. Esikoisteos sai nimen Jumalaa Paossa (1925).

Waltarin kirjalliseksi läpimurroksi muodostui hänen viides teoksensa, esikoisromaani Suuri illusioni (1928). Teos käsitteli nuorison levottomuutta ja modernia kaupunkilaisuutta. Siitä tuli myynti-, arvostelu- ja käännösmenestys, jota on verrattu muun muassa Ernest Hemingwayn 1920-luvun kuvauksiin. Waltarin taiteellinen kunnianhimo keskittyi romaanimuotoon. Hänen mielestään romaani kuvasi parhaalla tavalla ihmiselämän tärkeintä asiaa: kehitystä.

Kirjailijauransa ohella Waltari työskenteli toisen maailmansodan aikana Valtion tiedotuslaitoksessa. Sodan aikana hän kirjoitti poliittista propagandaa, jota varten sai käyttöönsä Valtiollisen poliisin ja sotilastiedustelun salaisia lähteitä. Propagandateostensa aiheina olivat venäläinen tiedustelu Suomessa ja Baltian miehitys. Välirauhan aikana hän kirjoitti teoksen Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta (1941) salanimellä Nauticus, ja jatkosodan aikana omissa nimissään kirjan Neuvostovakoilun varjossa (1942).

Jatkosodan jälkeen Waltari kirjoitti historiallisen egyptiläisromaanin Sinuhe egyptiläinen (1945). Sinuhesta alkoi Waltarin kansainvälinen maine. Kun teos vuonna 1949 käännettiin englanniksi, se nousi Yhdysvaltain best seller -listan kärkeen puoleksi vuodeksi. Sinuhe egyptiläinen on maailmalla eniten myytyjä suomalaisia romaaneja. Se on käännetty yli 40 kielelle.

Waltari kirjoitti yhteensä kahdeksan historiallista romaania. Hän oli mukana luomassa uutta sodanjälkeistä suomalaista historiallisen romaanin tyyppiä.  Niissä ei käsitelty nationalistisia Suomi-aiheita vaan poliittisessa tilanteessa turvallisempia, kansainvälisesti kiinnostavia aiheita. Waltarin laaja tuotanto käsitti kaunokirjallisuutta laidasta laitaan, kaikkea Komisario Palmu -dekkareista satukirjoihin.

Mika Waltarin kirjailijantie päättyi samoihin teemoihin, mistä se oli alkanut. Hänen viimeiseksi suureksi teoksekseen jäi uskonnollinen romaani Ihmiskunnan viholliset (1964). Se käsitteli kristinuskon leviämistä antiikin Roomassa ja kristittyjen vainoamista. Waltarin viimeisiä elinvuosia leimasivat Suomen Akatemian jäsenen viran tuomat velvollisuudet, väsymys ja sairaudet, joiden takia muun muassa historiallinen romaani Maltan ritarikunnasta jäi viimeistelemättä.

Lähteet:

• Panu Rajala, Unio Mystica. Mika Waltarin elämä ja teokset, Helsinki 2008.
• Panu Rajala, Mika Waltari 1908–1979, Mika Waltari –seuran verkkojulkaisu. Viitattu 4.3.2015.
• Markku Envall, Mika Waltari, Lasipalatsin mediakeskus. Viitattu 4.3.2015.
• Markku Envall, Waltari, Mika. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 4.3.2015.
• Risto Niemi-Pynttäri, Mika Waltarin historialliset romaanit, Jyväskylän yliopiston Koppa-verkkojulkaisu. Viitattu 3.3.2015.