Seitsemän tietokirjakustantamossa viettämäni työvuoden jälkeen jäin vuodeksi perhevapaalle hoitamaan yhdeksänkuista esikoistytärtäni. Tunsin oppineeni työstäni kuvatoimittajana kaiken oleellisen ja kaipasin jotain uutta.

Kotivuoden alussa muutama alalla toimiva kollega otti yhteyttä ja kysyi, ehtisinkö vauvanhoidon ohessa tehdä free-lance-taittokeikkoja. Olin edelleen vakituisessa työsuhteessa, joten tarkistin asian työnantajani juristilta, joka suositteli perustamaan toiminimen. Minustako yrittäjä, humanistista? Myynkö nyt sieluni suurpääomalle ja ryhdyn suurkapitalistiksi?, vaikersi sisäinen humanistini. Historian laitoksella suhtautuminen yrittäjyyteen ja taloustieteisiin oli ollut jos ei suoranaisen kielteistä, niin ainakin varsin välinpitämätöntä. Ekonomivaimoni sen sijaan kannusti kokeilemaan.

Alkutaival yrittäjänä oli koruton: Pienessä Alppilan kaksiossamme oli makuu-alkovi, jossa vauvamme nukkui. Vaimoni palatessa töistä sulkeuduin kahden neliön alkoviin taittamaan kirjoja. Iltamyöhällä vaihdoimme pikku-Julian kanssa paikkoja, ja kehto nostettiin takaisin alkoviin.

Vuoden kuluttua minulla oli jo oma työhuone isommassa asunnossa, ja kun lapsia tuli lisää ja tietokoneiden johdot olivat jatkuvasti irrallaan leikki-ikäisten jäljiltä, vuokrasin ensimmäisen oman toimitilani. Suunnittelu- ja taittotöitä alkoi olla jo siinä määrin, että palkkasin apulaisen. Aloin huomaamattani puhua yrityksestäni monikossa: ”meillä Graafissa ja niin edelleen”.

Nyt yrityksemme on jo kaksitoistavuotias osakeyhtiö, työntekijöitä on ollut eri tehtävissä toistakymmentä, toimistomme sijaitsee Etu-Töölössä, ja vuosittain meillä on toistasataa tilausta. Olen ylpeä tiimistämme, meillä on osaamista ja kokemusta useimmilla graafisen suunnittelun alueilla.

Oma toimenkuvani on muotoutunut yliopisto- ja kustannusalataustan kautta tiiminvetäjäksi ja eri toimijoita yhdistäväksi tekijäksi, kun tunnen sekä kirjoittamista, toimittamista että ulkoasutyötä. Olen oppinut, että yrittäjän ei tarvitse tietää kaikkea. Sen sijaan laaja verkosto, josta aina löytyy kaveri jolle soittaa, kun tarvitsee apua, on välttämätön. Sen verkoston luomisessa on Helsingin yliopistolla ollut tärkeä rooli.