Saatuani maisterinpaperit käteeni työskentelin lyhyissä historiikkiprojekteissa ja toimitin mm. muutaman elokuvafestivaaliohjelmakirjan. Periaatteessa olin kirjoilla jatko-opiskelijana, mutta ainainen rahapula pakotti etsimään töitä. Edita-kustantamo oli 90-luvun puolivälissä lanseeraamassa uutta lukion historian oppikirjasarjaa, jolle etsittiin kuvatoimittajaa. Editalle töitä tehneet opiskelijakaverini suosittelivat minua työhön, johon sain valokuvatutkija Jukka Kukkoselta lyhyen perehdytyksen.

Työssä yhdistyi oivallisesti yleissivistys ja visuaalisuus. Ensimmäisinä työvuosinani juoksin ympäri kuvatoimistoja ja arkistoja keräten dioja ja valokuvia. Parhaimmillaan laskin, että työpöydälläni oli viitisentuhatta kuvaa eri työvaiheissa: joko tekijäryhmille esiteltäväksi, eri kirjojen taittoihin menossa tai palautettavaksi arkistoihin. Työ vaati siis myös huolellisuutta ja järjestelykykyä. Kuvatoimittaja teki tiivistä yhteistyötä kirjoittajien, graafikoiden ja kustannustoimittajien kanssa. Myöhemmin toimin myös kuvatoimittamisen kouluttajana.

2000-luvulle tultaessa työ siirtyi yhä enemmän nettiin. Diakuvia ei enää käytetty, ja laaduntarkastus tehtiin Photoshopilla valopöydän sijasta. Vuosituhannen vaihteessa voimakkaassa muutoksessa ollut kustannusala tarjosi erinomaisen näköalapaikan katoavaan ja arvostettuun alaan. Ehdin nähdä faktorit, reprokuvaajat ja palstataittajat työssään. Oikolukijat ja sisällöntarkastajat olivat vielä eri ihmisiä, ja kustannustoimittajat ja kuvatoimittajat vastasivat omista alueistaan. Nykyinen ahtaalle ajettu kirja-ala teettää yhdellä toimittajalla monen ammattilaisen työn, ja kuvatoimittajan nimikettä enää harvoin kirjoissa näkee.