Mauri Ylä-Kotola

Mauri Tapani Ylä-Kotola
18.9.1971, Mikkeli

Filosofian maisteri 1996, filosofian lisensiaatti 1996, filosofian tohtori 1998 (teoreettinen filosofia), Helsingin yliopisto

Rehtori, Lapin yliopisto 2006–
Rehtori, 2005–2006, Kuvataideakatemia
Dekaani, 1999–2005, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta
Mediatieteen professori, 1997–, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta (virkavapaalla 2005–)
Taide- ja viestintäaineiden lehtori, 1996–1997, Lapin yliopisto

Luottamustehtäviä:
Hallituksen jäsen, 1999–2003, European Master in Multimedia and Audiovisual Business Administration (EMMABA)
Varapuheenjohtaja, 2005–, European Institute for a Sustainable Information Society
Hallituksen jäsen, 2003–, CITI Media Lab, Lissabonin uusi yliopisto
Lapin rahaston puheenjohtaja, 2007–2010, Suomen kulttuurirahasto
Hallituksen puheenjohtaja, 2007–2013, FinELib, Kansallinen digitaalinen kirjasto
Hallituksen puheenjohtaja, 2008–2011, European Master in Art and Culture Management (EMACIM)
Hallituksen puheenjohtaja, 2009–2012, Lapin Elämystuotanto Osakeyhtiö
Hallituksen puheenjohtaja, 2010–, Särestöniemen museosäätiö
Hallituksen jäsen, 2010–, Seppo Säynäjäkankaan tiedesäätiö,
Hallituksen varapuheenjohtaja, 2012–, Suomen Taideakatemia r.s.
Hallituksen jäsen, 2013–, Lapinmaan kiinteistöyhtiö,
Hallituksen puheenjohtaja, 2013–, Rovalan setlementti
Hallituksen puheenjohtaja, 2013–, Rovalan Kiinteistöyhtiö

Valikoidut julkaisut:
Mitä on mediatiede? LY 1999.
Mediakasvatus simulaatiokulttuurissa (yhdessä Juha Suorannan kanssa), WSOY 2000.
Uusmediatieteen perusteet (yhdessä Mehdi Arain kanssa), EDITA 2001.
The Integrated Media Machine I–IV (toimitettu tetralogia), EDITA 2000–2004.
“Morphological Idealism, Kant and Historical Senses”, teoksessa I. Kant and M. Bakhtin: Perpetual Peace and Dialogue. Murmansk State Humanities University 2014.

Valikoitu taideteos:
Radio-ooppera Takaisin Xanaduun (yhdessä Hannu Puttosen kanssa), Radioteatteri, Yleisradio 1996.

Palkinnot:
kunniatohtori, 2008, Urbanan yliopisto (Ohio, Yhdysvallat)
kunniaprofessori, 2009, Muurmanskin yliopisto (Venäjän federaatio)

Kuva: Arto Litti
Teksti: Olli Siitonen

Opinnoista ja opetuksesta

Mauri Ylä-Kotola suoritti lukion Helsingin yliopiston alaisuudessa toimivassa Helsingin toisessa normaalikoulussa (nyk. Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu). Yliopistojen yhteydessä toimivien normaalikoulujen tarkoituksena on tarjota harjoittelupaikkoja opettajaksi kouluttautuville ja alusta erilaisille opetuskokeiluille. Pedagogisesti hedelmällinen oppimisympäristö ja opettajat tarjosivat Ylä-Kotolalle erinomaisen miljöön ajattelun kehittämiselle.

– Julkaisimme Norssissa toimineen Gnosis-työryhmän kautta kolme filosofis-kaunokirjallista teosta. Filosofiseen harrastustoimintaan osallistuivat sukupolveni henkilöistä muun muassa Pekka Lahdenmäki, Janne Saarikivi, Juhani Huopainen ja Pekka Himanen. Populaarikulttuurin ja median asema vakiintuivat kiinnostukseni kohteeksi lukioaikoina. Gerhard Schulzen Elämysyhteiskunta-teos oli minulle merkittävä. Schulzen kaavailema uusi luokkajako korkeakulttuurin, populaarikulttuurin ja viihdekulttuurin välillä ja esitys näiden ryhmien pyrkimyksistä ajaa omia etujaan vaikutti omiin pohdintoihini. Dekonstruktion pohjalta minua kiinnosti ajatus mediaväen ja yliopistoväen vastakkainasettelusta.

Lukion jälkeen Ylä-Kotola haki opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Hän pääsi sisään farmasiaan, filosofiaan, historiaan ja teologiaan, mutta valitsi näistä lopulta teoreettisen filosofian. Normaalikoulun oppimisympäristön jälkeen yliopisto-opetus tuntui hänestä hieman vanhanaikaiselta.

– Toisaalta luennot jättivät tilaa omille ajatuksille ja kysymyksille, ja tämän päivän kriteereihin verrattuna ajoittain kryptiseksi jääneet luennot tarjosivat innostavia kokemuksia.

Ylä-Kotolan mukaan nyky-yliopistoissa tavoitellaan liikaa pedagogista tehokkuutta.

– Luentoja arvioidaan tällä hetkellä teatteriesityksinä ja PowerPointit edellä. Näin syntyy eräänlainen pakotettu opetusparadigma, joka voi olla pohjimmiltaan tehokas, mutta ei vastaa käsitystäni sivistys-yliopiston ja nykyajan humanististen tieteiden tarpeista. Opettajatkin ovat yksilöitä, eikä kaikkia tarvitsisi yrittää asettaa samaan muottiin.

Lisäksi Ylä-Kotola kyseenalaistaa PowerPointeille pohjaavan opetuksen.

– Voi olla laiskuutta, jos esityksen pitäjä lukee viestinsä suoraan dioista. Liitutaulu ja kalvot olivat interaktiivisempia, kun niillä operointiin opetushetkessä. Nykyään voi pahimmillaan olla jopa niin, ettei luennoitsija itse etukäteen muista opettamaansa.