Martti Henrikki Haavio (Taiteilijanimi P. Mustapää)
22.1.1899, Temmes - 4.2.1973, Helsinki
Filosofian kandidaatti 1921, filosofian maisteri 1923, filosofian lisensiaatti 1930 ja filosofian tohtori 1932, Helsingin yliopisto
Suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen dosentti 1932, Helsingin yliopisto
Runoilija ja kansanrunouden tutkija
Kansanrunousarkiston virkamies 1931–1934, johtaja 1934–1948, esimies 1948, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kirjallisen osaston virkamies 1924–1931, 1941–1946, kirjallinen johtaja 1946–1951, WSOY Suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen vt. professori 1947–1949 ja professori 1949–1956, Helsingin yliopisto
Suomen Akatemian jäsen 1956–1969
Varsinaissuomalaisen osakunnan kuraattori 1923–1924, 1927–1928, inspehtori 1951–1956 ja kunniajäsen 1966
Kalevalaseuran jäsen 1933, työjäsen 1941 ja kunniajäsen 1969
Suomalaisen Tiedeakatemian apujäsen 1933 ja jäsen 1948
Suomalais-ugrilaisen seuran johtokunnan jäsen 1947–1949
Suomen Uskontotieteellisen Seuran puheenjohtaja 1963–1969
Ôpetatud Eesti Seltsin kirjeenvaihtajajäsen 1938
Litterarum Societas Esthonican jäsen 1938
Kungl. Gustaf Adolfs Akademienin (Uppsala) jäsen 1953
Belgian Kuninkaallisen kansanperinneseuran ulkomainen jäsen 1964
Lisäksi hallitustehtävissä useissa erilaisissa tieteellisissä seuroissa ja säätiöissä.
Kuva: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Tekstit: Riitta-Ilona Hurmerinta
Pitkä tie professoriksi
Martti Haavio syntyi Temmeksessä vuonna 1899. Kiinnostus kansanrunouteen ja kirjoittamiseen syttyi jo koulupoikana. Haavio aloitti suomen kielen, kirjallisuuden ja kansanrunouden opinnot Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa syksyllä 1918. Hän kirjoitti kuvauksia opiskeluvuosistaan päiväkirjoihin, kirjeisiin ja muistelmakirjaansa Nuoruusvuodet: kronikka vuosilta 1906–1924 (1972). Haavio oli aktiivisesti mukana opiskelijajärjestötoiminnassa ja kirjoitti säännöllisesti Ylioppilaslehteen.
Tieteellisiä innoittajia yliopistossa Haaviolle olivat muun muassa professorit Kaarle Krohn ja E.N. Setälä. Syventyminen tutkimustyöhön kiinnosti Haaviota, ja filosofian kandidaatin tutkinnon jälkeen hän ryhtyikin tekemään väitöskirjaa. Väitöskirjan aiheeksi valikoitui ketjusadut, joita Haavio keräsi Berliinin, Kööpenhaminan, Tarton ja Tukholman arkistoista. Tuloksena oli kaksiosainen väitöskirja Kettenmärchenstudien I - II (1929, 1932).
Haavio teki väitöskirjaa muiden töiden ohessa. Lisäksi hän julkaisi 1920-luvun aikana useita runoja ja novelleja salanimellä P. Mustapää. Haavio työskenteli kustannustoimittajana WSOY:n palveluksessa vuosina 1924–1931. Siirtyminen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon johdatteli häntä tieteelliselle uralle. 1930- ja 40-luvuilla Haavio julkaisi kuitenkin vielä runsaasti lastenkirjoja.
Tohtoriksi promovoitumisen (1932) jälkeen Haavio oli aktiivinen myös yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän vastusti poliittista pakkovaltaa ja fanaattisuutta, kannatti avarakatseista eurooppalaista humanismia ja suomalaiskansallista kulttuuria. Haavion ystäväpiirissä oli henkilöitä, jotka rakensivat Suomen kulttuuriperintöä. Ainoan poikansa kummeiksi Haavio pyysi Urho Kekkosen ja Kustaa Vilkunan.
Haavio kuului epäviralliseen veljesseuraan, ”kesäyliopistoon”, jonka kerrotaan käyneen torstaisin keskusteluja ajankohtaisista aiheista Stockmann-tavaratalon ravintolassa. Tuossa seurueessa oli mukana Kekkosen ja Vilkunan lisäksi muitakin akateemisesti ja poliittisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä.
Kesäyliopiston tapaamiset eivät jääneet vain keskustelun asteelle. Esimerkiksi Suomalainen Suomi , sittemmin Kanava, muuttui kesäyliopistolaisten vaikutuksesta kulttuuripoliittiseksi aikakauslehdeksi, jonka päätoimittajana Haavio oli vuosina 1933–1945. Kesäyliopiston ideariihestä kerrotaan saaneen alkunsa myös Suomen Kulttuurirahasto, Talonpoikaiskulttuurisäätiö, Suomen Kotiseutuliitto ja Kansatieteellinen Filmi Oy.
Martti Haavio toimi talvi- ja jatkosodassa muun muassa rintamakirjeenvaihtajana ja tiedotuskomppanian päällikkönä. Sotavuosien tapahtumista hän kirjoitti teoksen yhdessä muiden rintamakirjeenvaihtajien kanssa. Me marssimme Aunuksen teitä: sotapäiväkirja vuosilta 1941–1942 ilmestyi tosin vasta vuonna 1969.
Talvisodan jälkeen Haavio työskenteli yhtä aikaa sekä WSOY:n että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palveluksessa, kirjoitti folkloristisia runoteoksia sekä teki kansanrunoudellista ja mytologista tutkimusta. Haavion ansioita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palveluksessa olivat mm. nykyaikaisen tutkimusarkiston perustaminen ja Studia Fennica -sarjan luominen Lauri Hakulisen ja Aarni Penttilän kanssa. Lisäksi hän kehitti perinneaineiston avoimen keruuverkoston ja teki itse neljä kansanrunouden keruumatkaa Laatokan Karjalaan, Aunukseen ja Inkeriin.
Haavion kerrotaan osanneen luovasti yhdistää taiteelliset puolensa tiedemiehisyyteensä. Tämä ilmeni esimerkiksi omaleimaisena tutkimusotteena. Haavio nimettiin suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen dosentiksi Helsingin yliopistoon jo vuonna 1932, mutta samalta alalta hän sai vt. professuurin vasta 1947. Pysyvä professuuri hänelle myönnettiin vuonna 1949.
Professorina toimimisen myötä Martti Haavio saavutti kansainvälistäkin arvostusta. Hänet nimettiin useiden ulkomaisten kansanperinteen ja folkloristiikan alan seurojen jäseneksi. Lisäksi hän toimi kansainvälisesti merkittävän Folklore Fellows' Communications -teossarjan toimittajana. Haavio oli ansioitunut tutkija myös uskontotieteen alalla ja oli mukana vaikuttamassa uskontotieteen vakiinnuttamiseen yliopistolliseksi oppiaineeksi. Haavio ei ollut innostunut yliopistossa opettajan tehtävistä, joten Suomen Akatemian jäsenyyden myötä hän pääsi keskittymään täysin tutkimuksen tekemiseen vuodesta 1956 alkaen.
Martti Henrikki Haavio (Taiteilijanimi P. Mustapää)
22.1.1899, Temmes - 4.2.1973, Helsinki
Filosofian kandidaatti 1921, filosofian maisteri 1923, filosofian lisensiaatti 1930 ja filosofian tohtori 1932, Helsingin yliopisto
Suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen dosentti 1932, Helsingin yliopisto
Runoilija ja kansanrunouden tutkija
Kansanrunousarkiston virkamies 1931–1934, johtaja 1934–1948, esimies 1948, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kirjallisen osaston virkamies 1924–1931, 1941–1946, kirjallinen johtaja 1946–1951, WSOY Suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen vt. professori 1947–1949 ja professori 1949–1956, Helsingin yliopisto
Suomen Akatemian jäsen 1956–1969
Varsinaissuomalaisen osakunnan kuraattori 1923–1924, 1927–1928, inspehtori 1951–1956 ja kunniajäsen 1966
Kalevalaseuran jäsen 1933, työjäsen 1941 ja kunniajäsen 1969
Suomalaisen Tiedeakatemian apujäsen 1933 ja jäsen 1948
Suomalais-ugrilaisen seuran johtokunnan jäsen 1947–1949
Suomen Uskontotieteellisen Seuran puheenjohtaja 1963–1969
Ôpetatud Eesti Seltsin kirjeenvaihtajajäsen 1938
Litterarum Societas Esthonican jäsen 1938
Kungl. Gustaf Adolfs Akademienin (Uppsala) jäsen 1953
Belgian Kuninkaallisen kansanperinneseuran ulkomainen jäsen 1964
Lisäksi hallitustehtävissä useissa erilaisissa tieteellisissä seuroissa ja säätiöissä.
Kuva: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Tekstit: Riitta-Ilona Hurmerinta
