Kaksi ensimmäistä lukuvuottani opiskelin limittäin sekä Helsingin yliopistossa että perinteikkäässä Mainosgraafikkojen koulussa, joka tunnettiin paremmin MG-kouluna. Tällaisella yhdistelmällä päivät olivat pitkiä, rikkonaisia ja kestivät usein kellon ympäri. Kolmannesta lukuvuodesta olin pääosan armeijassa ja vasta neljäntenä yksinomaan yliopistossa.

Pääaineeni taidehistoria oli yliopiston aineista lähimpänä todellista kiinnostustani, graafista suunnittelua ja kirjaintyyppejä. Sivuaineeni oli viestintä. Vaikka en tainnut asiaa vielä silloin tiedostaakaan, juuri kirjaintyypeissä taide ja viestintä yhdistyvät poikkeuksellisen tiiviillä ja luonnollisella tavalla. Graafisella alalla ei juuri harrastettu teoreettisia taiteisiin ja kulttuuriin liittyviä opintoja, joten ajattelin, että sellainen yhdistelmä ja kaksi tutkintoa olisivat hyödyksi, niin kuin sitten olivatkin. Tyylien ymmärtämiseen tarvitaan niin historia- kuin teoriaopintojakin.

Graduni aihe ja otsikko – postmoderni typografia – oli epäilemättä kummajainen taidehistorian laitoksella. Arvelen tehneeni sen professorilleni helpommaksi, kun otin teoreettiseksi pohjaksi Charles Jencksin kriteerit postmodernin arkkitehtuurin luonteesta ja ominaisuuksista. Kirjainmuotoilu ja arkkitehtuuri ovat yllättävänkin läheisiä sukulaisia: niissä tunnetaan jokseenkin samat tyylikaudet, jotka puolestaan ilmenevät konkreettisesti samanlaisina muotoina ja mittasuhteina. Kirjainmuodot ja arkkitehtuuri liittyivät tiiviisti yhteen jo antiikin Roomassa ja niin ne tekivät myös postmodernismissa pari tuhatta vuotta myöhemmin.