Klassillinen tasavaltalaisuus tai toisinaan vain tasavaltalaisuus viittaa uuden ajan Euroopassa poliittisiin ideaaleihin, jotka saivat innoituksensa antiikin Kreikan ja Rooman tasavaltalaisista malleista. Tasavaltalaisen ajattelun keskuksia uuden ajan Euroopassa olivat renessanssiajan Italian kaupunkitasavallat, Hollanti ja Englanti.

Englannin sisällissodan ja tasavallan aika (1640–1660) ja sen jälkeiset vuosikymmenet poliittisine kriiseineen eivät ainoastaan muokanneet sellaisia aikakauden merkittäviä poliittisia ajattelijoita kuin Thomas Hobbes ja John Locke, vaan nostivat esiin myös jo miltei unohduksiin painuneen tasavaltalaisen ajatustradition.

Tradition mukaan poliittisen elämän keskeisin arvo on vapaus ja ennen kaikkea sellainen vapaus, jossa ihminen ei ole riippuvainen kenenkään toisen ihmisen tahdosta. Kyse ei tarvitse olla henkilön vapauden aktuaalisesta rajoittamisesta; vapaus ei tasavaltalaisten mukaan toteudu, mikäli on olemassa edes mahdollisuus, että toisen ihmisen arbitraarinen tahto voi rajoittaa henkilön vapautta.

Tasavaltalaiset ajattelijat pohtivat erilaisia poliittisia vaihtoehtoja varmistaa tällaisen vapauden säilyminen. Väitöskirjassani ja siitä muokatussa teoksessani Classical humanism and republicanism in English political thought 1570–1640 (Cambridge University Press, 1995) esitin uuden tulkinnan tasavaltalaisen poliittisen ajattelun lähtökohdista Englannissa.